Day 1

Siis tää T-sairaala on kuin hotelli! Valoisa, tilava ja moderni. Ja täällä saa kahvia. Kaikella rakkaudella siis homeista U-sairaalaa kohtaan.

Aamu alkoi railakkaasti 34 verinäyteputkella. Joskus luulin, että kymmenen putkea on paljon. Se oli joskus se. Labratätikin oli ihan helisemässä kun se koitti survoa kaikkia putkia johonkin kippoon, ja yks hoitaja valahti kalpeeks kun kuuli putkien määrän. Hyvä ettei pyörtyny. Otettiin myös sydänfilmi, jossa ei näkynyt mitään poikkeavaa, jee! Oli muuten hyvännäkönen mieshoitaja se, joka sen filmi otti. Voisinkin jakaa protip nro 2:n -hanki itelles leukemia, jos haluat olla ilman rintsikoita hyvännäkösen miehen seurassa :D (Okei on niitä varmaan helpompiakin keinoja, mut tää on yks aika hyvä)

Aamupäivällä yritettiin myös ottaa luuydinnäytteitä. Ja nimenomaan yritettiin. Tunti siinä meni kun mua rei'itettiin. Luuytimeen porauduttiin molemmista kankuista ja rintalastasta, mutta tipan tippaa ei irronnut. Taidan olla aika kuiva kaveri. Olo on kevyesti sanottuna pöhnänen. Kävely muistuttaa alkoholisoituneen vaappumista ja silmät pyörii ympyrää. Kaikesta huolimatta olin kuulemma osaston helpoin potilas, jälleen. Mietin vaan, että millasia ne muut sitten mahtaa olla?

Puoliltapäivin pääsin pois päivähuoneesta omaan, tai no 2-hengen huoneeseen. Kerrankin oli hyvä tuuri ja sain huonekaveriksi samanikäsen tytön. Tosin se pääsi jo kotiin, eli se siitä seurasta. Ruoka oli jees, pari pihviä ja jotain muusia. Hakkas mun itetekemät ruoat 6-0. Kävin kanssa tutustumassa osastoon ja suunnistajana tietenkin eksyin enkä muistanut mistä huoneesta lähdin, hups. Onneks joku hoitaja oli tsiigaillu mun menoa ja osas kertoo mistä lähin vaeltelemaan.

Iltapäivän riemuksi pääsin varjoainekuvaukseen. Aika erikoinen kokemus oli kyllä. Makasin jonkun putken sisässä ja mun suoniin ruiskutetiin varjoainetta. Ensin poltti kanyylin kohdasta ihan riittävästi ja sen jälkeen tuli semmoset kuumat aallot, että voin lyödä vaikka vetoa et vaihdevuodet ei oo mitään siihen verrattuna. Irvistelin siellä putkessa yksinäni ja toivoin, ettei siellä oo kameraa. Alkuillasta käväisin vielä anestesiassa, jossa mulle laitettiin sellainen letku, mikä menee kaulan alapuolelta suoraan johonkin isompaan suoneen, jotta saadaan kaikki sytostaatit paremmin laitettua ja suonet kestää ne myrkyt.

Osastolle palatessa edessä olikin gourmet-päivällinen: jotain jonka piti olla tomaattista sianlihakeittoa. Vähän mietitytti, että missä ne tomaatit mahtoivat olla. Joko mun makuaisti on jo nyt entinen tai sitten oli kokki unohtanut jotain melko oleellista siitä sotkusta. Tällä kertaa mun ruoat ois kyllä voittanut sairaalan vähintään 100-0. Ja se on paljon se. Lisäksi sain tietää, että se on se mun vanha tuttu leukemia, joka vaan pyrkii taas kehiin. Ei siis mitään uutta ja ihmeellistä. Hoitosuunnitelman kuulen huomenna, kun onnistun tänään missaamaan lääkärien kierron olemalla siellä anestesiassa. Tänään illalla lähtee kuitenkin eka sytostaatti menemään ja hoidot alkaa!

Tää päivä oli kyllä melkoisen täynnä kaikenlaisia kokeita. Ei mitään herkkua siis. Onneksi selvisi sentään joitain tärkeitäkin asioita. Hoitaja vähän valotti mun tulevaa hoitokaaviota ja vitsit, se on niin paljon paremman kuulonen kun se lasten versio samasta hoidosta. Tätä vapauden määrää! Ei tarvii koko ajan olla letkun päässä kun mikäkin koira.

Olo on nyt aika väsynyt kun koko päivän oon vetäny rauhottavia ja kipulääkkeitä vuorotellen ja välillä myös samaan aikaan. Anestesiahoitajan mukaan sain paremmat cocktailit kuin missään opiskelijabileissä :D Pari kertaa oon funtsinu et jos mä kuolen. Ei se mulle paha olis, mä vaan keikkuisin siellä pilvien päällä ja oottaisin seuralaisia, mut kaikille muille se olis rankkaa. Päätin kuitenkin et en oo kyllä kuolemassa mihinkään vaan keikun täällä siihen asti, että oon sen 104 vuotta ja eläny kahdella vuosituhannella ja kolmella vuosisadalla.