Sairaalan ja kodin välinen sukkulointi jatkuu. Ei siis mitään uutta auringon, tai minkään muunkaan taivaankappaleen alla.
Eilisen illan jälkeen on ollu tosi positiivinen olo. Kiitos sulle yks hoitau, joka sanoillas sait mulle helpottuneen olon. Pystyy ajatteleen paljon kaikkea muutakin kun vaan sitä et on sairas. Tai en oikeestaan aattele sitä oikeestaan muuten kun sillon kun katon itteeni peilistä. Rinnasta roikkuu kolme hanaa, pää on kalju ja kropan muoto muuttunu totutusta. Ite alkaa vähitellen tottua siihen, että peilikuva on aika erikoinen. Muille tää voi olla isompi shokki. Ulkonäon muutos kertoo sairastamisesta. Tai oikeestaan hoidoista. Eihän se sairaus mua kaljuks ja hanarintaseks tee.
Aamupäivän kulutin sairaalassa kaikenlaisille hasardeille vlogeille naureskellen. En oikeesti ees tajunnut et tippateline huus täyttä kurkkua kun ite kikatin kuulokkeet päässä.
Iltapäivästä kummityttö äitineen kävi moikkaamassa. Musta tuntuu et tein järkytyksen mun ulkonäöllä siihen. Totta kai sitä hämmentyy kun viimeks kun nähtiin niin olin ihan perus Karoliinan näkönen ja nyt tällanen sairaalan kalventama haamu. Silmäpussit ja kaikki.
Haettiin kanssa täydennystä mun vaatevarastoon mun kotoa. Siis ihan omasta kotikodista. Ai että tuntu ihanalta avata se ovi ja nähä kaikki just niinku ennen. Ennen ku alotin mun elämässä taas yhen uuden jakson. Jakson jonka nimi on aika leukemian jälkeen. Ehkä ens viikolla tai huomenna poikkeen uudelleen. Pitää meinaan imuroida. Ja pyyhkii pölyt. Ja tiskata se yks pirun kaakaokuppi joka oli jääny tiskialtaaseen.
Illalla vikan antibiootin jälkeen ajoin äitin ja mut kotiin. Eka kerta sairastumisen jälkeen. Se taito ei onneks oo katoavaista. Vähän saa vaan uusia kikkoja vielä hioa. Pää ei meinaan käänny supiksen takia kovinkaan rivakasti ja rattia on syytä osata handlata pelkällä vasurilla. Muuten menee vanhalla rutiinilla.
Keksin muuten yhen jutun minkä meinaan tehä sairaalassa sen kantasolusiirron aikana. Jos vaan oon siinä kuosissa. Joku yö otan sellasen potkulautasysteemin ja lähen seikkailemaan. Maski ja hanskat päässä tietty. Täytyy vaan kattoo et se yks potkulautamyönteinen hoitsu on yövuorossa.
Täytyy vielä kertoo et mulle kävi viimeks ihan samalla lailla kun nyt. Tavallaan. Siis henkisen olotilan kanssa. Et olin eka hukassa ja epävarma ja sit joku yks hoitsu tulee, juttelee hetken jonka jäkeen meikäläinen on ladattu täyteen taistelutahtoa ja positiivisuutta. Niinku se kuuluisa Turusen pyssy. Sanojen voima on ihmeellinen.
Tällä hetkellä tuntuu et elämä voittaa ja voin taas aatella kaikkea muutakin. Ihan huippua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti