Vähän käsitystä tulevasta

Jaahas, uusi päivä taas. Ja heti ekana taas verikokeet. Ne on täällä vähän sama, kun jos käytte kotona aina ekana aamulla vessassa. Sellanen mukava traditio millä aamu aina alkaa.

Oon muuten havainnu, et täällä sisäilma ei haise yhtä karseelta kun lastenosastolla, mut lakanat, sairaalavaatteet ja vessa. Ne haisee. Täsmälleen sama teollisen pesuaineen haju, joka sielläkin oli. Ei sitä ehkä vierailija haista, mutta mun on jo pitänyt kehitellä uusia nukkumisasentoja. Peitto ei saa olla liian lähellä naamaa, yöpuku rinnasta auki ja naama sängystä puoliks ulkona. Silleen et näyttää kun oksentais, mut oikeesti vaan haukon hajutonta ilmaa. Siinä asennossa ei haise. Eikä tuu paha olo. Siis niin ei se haju mitään muuten, mut kun se alkaa kuvottaa. Ja kaikki ketkä mua vähänkään tuntee, niin tietää, et yks mun pahimmista peloista on oksentaminen. Ja jotenkin täällä menee hyvä ja huono olo aikamoista vuoristorataa. On niinkun ihan minuuteista kiini oma fiilis. Kummaa. Ja noita oksettavan olon aiheuttajia on aiemmin mainittujen lisäks myös lääkkeet, sairaalan astioitten haju ja maku, sairaalaruoka ja ihan vaan yllätyssektorilta tuleva huono olo, joka ei johdu mistään. Koita tässä nyt sit pysyä hyvävointisena jotenkin. Onneks oon aikamoinen fakiiri ja viimekerrasta on hyvät opit ja niksit tallella.

Päivystävä lääkäri kävi kanssa juttelemassa. Tenttasin sitä ihan huolella mun hoidoista, kun en oo mitään selkeää kuvaa vielä saanut. Nyt onneks vähän valaistuin. Eli siis tää etenee nyt niin, että mulla tulee olemaan sellasia 4-5 päivää kestäviä sytostaattikuureja maksimissaan kuus kappaletta. Ja jos luuydin puhdistuu niistä blasteista (= pahanlatuiset valkosolut) nopeemmin niin mahdollisesti vähemmänkin. Kuurien välissä ootellaan ilmeisesti kotosalla pari viikkoa et arvot nousee ja sitten taas uusiksi. Kuurien jälkeen tehdään se kantasolusiirto. Jos vaan luovuttaja löytyy. Itehän en siihen koskaan kelpais, kun oon voittaja, haha. Sen jälkeen ei sitten enää oo mitään varsinaisia hoitoja paitsi siirrosta toipuminen. Siihen voi mennä kuulemma jopa vuos. Mut ite en aatellu ihan niin kauaa kyllä kanveesissa olla. Kesätyöt saa kuulemma tältä kesältä haudata. Noo kesiä onneks tulee vielä se 104-21 eli 83 eli eiköhän tässä töitäkin vielä saa tehdä.

Tänään käväsin taas ulkona. Aikamoinen voimainponnistus toi parkkipaikan kiertäminen. Portaat tuntuu kun kiipeis vuorelle. Onneks sentään osastolle pääsee kakskielisellä mukavia juttelevalla hissillä. Oon kans haaveillu mökkeilystä. Voi olla, etten sinne ihan heti pääse, mutta hyvää onneks kannattaa aina odottaa. Solsidaniakin oon muutaman jakson katellu ja miettiny mun tulevaa paremman luokan bisneselämää ;D

Sairaalaruoan suhteen oon oikeestaan jo luovuttanut. Kaikki maistuu vaan niille muovisille sairaalakipoille ja maustepippurille. Onneks on vanhemmat, jotka laittaa ruokaa kotona ja kuskaa tänne. Mun oma Wolt-palvelu. Kiitos siitä.

Illalla kävi kanssa kummit vanhempien lisäks vierailulla. Mukavaa piristystä kun voi jutella muustakin kun #vainsairaalajutuista hoitajien kanssa. Sain myös Netflix-tunnukset, jiihaa! Surffailu alkakoon. Pelastakaa joku mut pliis sitten sen syövereistä jos meinaa mennä överiksi.

Tän päivän sairaalapisteet nousi ehdottomasti iltapalaks tarjotun, arviolta 600 grammaa painavan rasvaa tihkuvan lihapiirakan myötä. Niin täydellisen epäterveellistä ja maukasta. Tai niin mä oletan. Se lihapiirakka on meinaan vielä tossa mun vieressä hellästi paperiin peiteltynä. Ennen kun huitasen sen mun kitusiin.

Kiitokset TYKS tästä päivästä, huomenna jatkuu taas!