Leikki nimeltä kantasolusiirto

Tänään oli varsinainen siirtoinfo. Oonhan mä jo aiemmin kuullu siirrosta vaikka kuinka paljon. Ei siltä oikeen voi välttyä, jos omistaa korvat. Ja muistaa pitää ne auki. Lääkärit on puhunu siitä, hoitajat samoin ja loput oon kuullu muilta potilailta. Mut tänään oli sit virallista tietoa just mun tapauksesta.

Koska oma muisti on rajallinen, niin sinne infoon sai pyytää läheisiä mukaan. Mä sit kutsuin päivän varotusajalla mun vanhemmat uusien puolisoidensa kera. Tai no uudet ja uudet. Toisen oon tuntenu jo kaheksantoista vuotta ja toisenkin about kymmenen. Eli se uutuus meni sit siinä.

Ton kokouksen aihehan siis oli, että suostunko kantasolusiirtoon. Tai siis että mennäänkö siihen vai jätetäänkö tähän. Mut hulluhan mä oisin jos en sinne menis. Kuolisin kuulemma vuoden tai kahen sisään ilman siirtoa. Eli eipä tässä paljon vaihtoehtoja oo, jos ees haluu yrittää jatkaa elämistä. Mut ei se siirtokaan oo mikään tae paranemisesta. Kakskyt prossaa kuolee siirtoon liittyviin ongelmiin, eli käänteishyljintään tai infektioihin ja oliks se kolkyt prossaa kenellä tauti sit uusii. Eli puolet selvii ns. lopullisesti. Okei ei mulla oikeest oo hajuakaan meniks se tolleen mut sen muistan et puolet selvii. Haha, tässä se nähään et taas on hyvin kuunneltu ja sisäistetty kaikki. Hienosti meni taas Karoliina, hyvä!

Kaikenlaista krämppää ja vaivaa voi tulla ja on todennäköstä et tuleekin. Mut turha niitä on etukäteen pelätä. Varsinkin kun niihinkin on sit lääkkeitä. Oon muutenkin ehkä vähän sitä mieltä et ken leikkiin ryhtyy sen leikin kestäköön. Ja tänään mä allekirjotin paperin, jossa lukee et ryhdyn leikkiin nimeltä kantasolusiirto. Lääkärin mukaan se allekirjotus ei kuitenkaan ollu mikään vekseli, et jos huomenna onkin fiilis etten haluu siirtoa ni sit vaan revitään yks paperi ja se oli sit siinä. Mut jos mun mieli muuttuis silleen, ni sit saattais kyl olla hoitopaikkana sittenkin parempi joku psykiatrinen osasto.

Illalla rämmittiin viel iskän kans metässä. Tai no mä rämmin ja iskä varmaan jolkotteli. Ajatukset oli kyl ihan muissa asioissa kun suunnistamisessa. Aina välillä havahduin miettimästä jotain niinkin viisasta kun et miltä mahtaa tuntua jos virtsarakon limakalvo vaurioituu tai jotenkin kuivuu. Se voi meinaan olla yhen lääkkeen sivuvaikutus. Luojan kiitos en silti eksyny sinne räntäsateeseen.

Ja osastolle meen 27.4 aamulla, sekin varmistu tänään. Pari viikkoa siis kuntoutumista ja sit mennään taas täysillä!