Sumuista retkeilyä

Lauantai oli niin syksynen päivä täällä. Maa oli ruskee ja taivas harmaa. Ja vettä sato melkeen koko päivän. Toivottavasti ees katupöly ois ton ansiosta huuhtoutunu pois.

Menin lauantai-iltapäivästä iskän luo. Syömään ja olemaan ja silleen. Okei, perimmäinen ajatus oli ehkä se, että päästään suht ajoissa sunnuntaina liikkeelle. Tarkotus oli siis mennä Kurjenrahkalle retkelle ja kiertää se Savojärven lenkki. Ehdotin sitä ite alkuviikosta, kun aattelin et se on tasanen ja mä pystyn sen käveleen ympäri. Nyt ois tosin kyllä menny jo mäkisempikin polku, mut eipä siinä, Savojärven lenkki on tosi jees. Tulee ihan Lapin suot mieleen.

Launtai meni siis sadetta pidellessä. Tai koitettiin me mennä mun pikusiskon kanssa frisbeegolfaamaan, mut joku järjen jättiläinen oli ottanu korit pois. Niitä on joskus siinä Kuloisissa ollu ainakin kymmenkunta, mut nyt löydettiin tasan kolme. Ja vielä ihan vääristä paikoista. Hetki siinä ihmeteltiin, mut sitten päätettiin jatkaa pelaamista lautapeleillä. Mua hämmentää kyllä edelleen niitten korien kohtalo.

Tänään sit startattiin auton nokka kohti sumuista Kurjenrahkaa. Toki oli sitä sumua myös joka puolella muualla. Käppäiltiin suunniteltu lenkki ja evästeltiin nuotiolla. Olikin jo kauhee ikävä retkeilyä. Se on niin erilaista kumminkin kun suunnistus. Ehtii nauttimaan luonnosta paremmin kun ei oo kiiire mihinkään. Tai ehkä joskus saattaa olla. Meinaan taukopaikalle.

Retki ei mulla tuntunu fyysisesti muutakun polvessa. Se on ottanu jostain vähän nokkiinsa, mut eipä se oikeestaan haittaa. Urheillessa on tottunu siihen et melkeen aina on joku krämppä jossain päin kroppaa. Ja nyt se on toi oikee polvi.

Huomenna pääsenkin sitten  eroon tästä lääkkeestä. Ainakin pariks viikoks. Tuntuu varmaan hassulta, kun ei koko ajan tarvii kantaa laukkua ja huolehtia tosta laitteesta.