Päivä 30

Luulin etten pysty ees päivittämään tänään, oli aamupäivällä niin paha olla. Blogin kirjottaminen ei ois tullu kyseeseenkään.

Kuume sahas yöllä ja aamulla kolmekasin ja kolmeysin välillä. Syke oli levossakin 130. Vatsa oli ja on edelleen turvonnut ja tosi kipee. Tuntuu etten saa keuhkoja vedettyä täyteen. Virtsavaivat on sentään ehkä pikkiriikkisen helpottamaan päin. Nyt iltaa kohden kuumekin on laskenut.

Huomenna otetaan keuhkoista ja vatsasta kuvat. Toivon, että joku syy kivulle löytyis. Toivon myös et jotkut noista mun neljistä veriviljelyistä voitais vihdoin vastata ja tiedettäis ehkä mikä virus tai bakteeri mulla on ja voitais alkaa hoitaa sitä.

Käden kanyylikin putos eilen illalla ja laitettiin sit heti uus, joka on muuten ihan hyvä, mutta. Aina kun siihen laittaa jotain muuta kun nestettä tai antibioottia, niin se kirvely on jotain ihan uskomatonta. Tuntuu siltä kun suoni palais ja rannetta väännettäis poikki. Joku vatsalääkekin sattu niin paljon et vaan itkin ja hoin hoitajalle ettei mul oo mitään hätää, et sattuu vaan niin siks itken. Et oon ihan ok muuten. Vaikken silmiä auki pitänykkään niin musta tuntu et se meinas alkaa myötätunnosta. Ainakin vähän kuulosti siltä.

Illalla kun porukat kävi, niin käytiin hoitajan kannustamana sairaalan pihalla haukkaamassa happea. Ja mä kävelin pihalle ja takas! Tai no laahustin, mut anyway. Piristi mieltä ainakin. Toivottavasti ei aiheuttanut mitään takapakkeja minkään suhteen.

Huomista mielenkiinnolla odottaen.

Ps. Se Demi-lehti on nyt kaupoissa, missä on se mun haastattelu. En siis ite oo sitä kirjottanu, vaan annoin skypen välityksellä haastattelun ja toimittaja teki jutun.