Muutoksen tuulia

Ekan sairastusmiskerran perusteella luulin, etten tuu taaskaan muuttumaan mitenkään. Tai ettei mun ajatusmaailma muuttuis. Väärässä olin. Nyt jotenkin osaa arvostaa ihan jokasta pikkujuttua ja osaa ottaa elämän rennommin. Millon oisin viimeks vaan pysähtyny kattomaan joidenkin pikkutyttöjen futispeliä ohikulkumatkalla? En koskaan. Tänään kuitenkin pysähdyin, ihan vaan koska ei mulla ollu kiire mihinkään. Pikkusiskon kuvataidekoulu päättyis vasta puolen tunnin päästä. Mitä muuta mulla ois ku aikaa.

Nyt istun liikuntahallin kahviossa sormet kohmeessa tätä kirjottamassa, koska en tajunnu ottaa lapasia mukaan.  Kymmenen minsaa aikaa vielä. Sitten kuskihommat kutsuu. Edit: ahaa aikaa olikin puol tuntii ja nyt kyykin ulkona kuvataidekoulun rappusilla, heh. Seisoisin mut mulla on selkä ja oikeestaan kaikki muutkin kehonosat ihan jumissa eilisestä bodypumpista. Oon muuten saanu tuplattua tai triplattua painot joka liikkeessä!

Mulla on tässä tulossa neljä tenttiä jonka lisäks kahen ryhmätyön ja neljän tekstitehtävän deadlinet koputtelee ovella. Partiohommista puhumattakaan. Mut toi kouluhommien määrä ei ollu mun  pointti, vaan se, että mua ei stressaa noi yhtään! Viime syksynä oisin ollu yks pieni ja piikikäs stressipallo samalla työmäärällä. Ihmettelen itekkin tätä mun asennemuutosta. Nykyään nautin siitäkin et joku luennoistsija on mun mielestä surkee tai sörkkäsen ripsaria aamulla silmään. Ehkä oon oppinu priorisoimaan asioita. Tai arvostamaan asioita eri lailla. Ainakaan en ota elämää enää niin vakavasti. Ei jokasesta pienestä vastoinkäymisestä tarvii menettää hermoja.

Oon myös jotenkin tajunnu sen ettei mun tarvii väkisin olla tekemisissä sellasten ihmisten kanssa, joiden seurassa mun ei oo hyvä olla. Jos mulle tulee joka kerta huono ja ulkopuolinen olo niiden kanssa, niin miks vaivautua olemaan mukava sellasille, jos mitään vastakaikua ei tuu takasin. Tietenkään en oo heille epämukava. Neutraali lähinnä. Senkin meinaan tajusin tän mun oman kokemuksen kautta, että kaikille voi olla kiva ja kaikista voi ainakin yrittää aatella hyvää, kunnes toisin todistetaan. Ja vaiks toisin on todistettu, niin silti pitää olla vähintään neutraali. Ulospäin ei ikinä nää minkälainen olo toisella on. Ei voi tietää toisen tarinaa ja sen kokemia vastoinkäymisiä.

Näiden mun oivallusten seurauksena oon tutustunu pariin uuteen mukavaan ihmiseen, jättäny ahdistavat ihmissuhteet oman onnensa nojaan ja herätelly vanhoja ystävyyssuhteita eloon. Sekä tietty pitäny nykysistä huolta kaiken touhun keskellä. Lisäks oon nauttinu täysin rinnoin arjesta: koulusta, suunnistuksesta ja partiosta. Ja partiossa erityisesti mun ihanasta vartiosta, jonka sain tänä syksynä johdettavaksi. Reilut viistoista kasiluokkailaista tyttöä. Niin ihania, energisiä ja aitoja! Aina tulee hyvä mieli kun se enegiamäärä saapuu meidän kokoontumispaikalle. Kun en  ite koskaan varmaan voi saada lapsia niin on upeeta et mulla on mahis olla partion kautta tekemisissä eri-ikästen lasten kanssa.

Ps. Vielä on vajaa kuukaus jäljellä viikorasteja ainakin Turun suunnalla. Suosittelen kaikille tonne raikkaaseen syysmetsään menemistä kartan ja kompassin kanssa! Ainakin itellä kestää sen jälkeen hyvä fiilis monta päivää.