Mä oon aika hyvä buukkaamaan mun kalenterin täyteen. Kuuluis ehkä sanoo et oon kiireinen, mut inhoon sitä sanaa. Kiire on jotenkin sellanen sana, joka saa muut kuulostamaan alempiarvoselta kun mä ite. On helppo vedota siihen, ettei ehdi kun "on niin kiire". Ei ehdi auttaa, ei ehdi kuunnella, ei ehdi viedä roskia. Ky te tiiätte. Siks en oo kiireinen. Oon vaan hyvä keksimään itelleni tarpeellista ja tarpeetonta tekemistä. Ja sitten mulla on sellanen tuuri, joka tykkää aina muokata mun arkea jollain uudella twistillä ja aiheuttaa tuli takalistossa paikasta toiseen juoksemista.
On tosiaan ollut monta rautaa tulessa ja on edelleen. Ei oo ollu fiilistä kirjotella ja kysymykset blogin jatkosta on vaan saanut ahdistuksen nousemaan kurkkuun. Mut tänään mulle tuli yhtäkkii sellanen fiilis, et haluisin kirjotella jotain tänne ja täsä mä ny sit olen.
Pitäis ehkä organisoida jotenkin tää mun paluu tänne kirjottelemaan. Ehkä tehdä jotain koontipostauksia esimerkiks mun työpaikasta ja siellä sattuneista hauskoista ja vähemmän hauskoista, mutta sitäkin nolommista keisseistä. Mun henkisesti erittäin hasardista keväästä, jonka aiheutti e-pillerien vaihto ja kevyt (lue ei kevyt) ylikuormitus. Ja sit tietty terveydestä. Katellaan, sano Karoliina ku TV:n avas.
No, mu ettei tää postaus olis ihan asiasisällötön ajatusoksennus, niin voin kertoo miten tunsin olevani julkkis tänään:
Alotetaan aamusta. Olin fiksusti suunnitellu, että käyn lenkillä ennen verikokeita ja luuydinnäytteenottoa, kun sen näytteenoton jälkeen ei saa hikoilla kolmeen päivään. (Huomatkaa mun suorittajaluonteelle tyypillinen toimettoman ajanjakson minimointi.) Lenkin jälkeiseen suihkuun asti kaikki oli ok, kunnes alko tapahtumaan:
virhe nro. 1. Jätä lompakko kotiin
virhe nro 2. ota mukaan vaan joku eilen hätävälipalaksi ostettu vauvojen pussipuuro
Verikokeet meni fine. Siiten jäin venaamaan luuydinnäytettä. Mun takana istu joku hieman viinaan menevän olonen pariskunta, jolla oli myös sama näytteenotto kun mulla. Niiden aika meni ohi. Mun aika meni ohi. Ne alko marmattaa ja nitistä. Mun maha kurni. Söin sen helvatan puuron. Pariskunta ei ollu vieläkään päässy sisään. Marmatus jatku. Ne pääs sisään. Tunti kulu. Mulla oli karsee nälkä ja nälkäkiukun kourissa olin jo taantunu teinin tasolle. Kaks tuntii tuli täyteen mun varatusta ajasta. Se edellinen tuli ulos ja sano puolisolleen, et siitä ei ees saatu näytettä. Mä olin ihan valmis hermoromahdukseen. Ja sit se kävi, mut huudettin sisälle.
Lääkäri siinä pahotteli myöhästymistä ja esittäyty. En tosin kuullu siitä mitään kun vaan rähjäsin et vituttaa niin paljon tällanen myöhästely. Yritin toki laimentaa tätä sanomaa tokasemalla, et tiiän ettei oo teidän syy. As if se olis jotain siinä tilanteessa auttanu. Sit vielä aloin viisana arvioimaan sen lääkärin näytteenottokykyjä, kun edellisestä ei oltu saatu näytettä ja sanoin et "kannattakohan musta ees yrittää, et en haluis turhaan olla rei'itettävänä". En myöskään suostunu menee kylkiasentoon vaan menin mahalleni, vaikka se pyysi menemään kyljelleen.
Vitsi miten NOLOA. Ihan oikeesti. Hävetti niin paljon maata siinä sängyllä kankut paljaana: Miten musta tulee aina tollanen tuittupää, jolla ei oo mitään käytöstapoja, kun mulla on nälkä? Miksi?
No, siinä sitten juteltiin normisti ja vähän vitsailtiin ja pyysin anteeks sitä räyhäämistä samalla kun venailtiin, että puudutus tehoo. Näyte saatiin ygösellä muutamien kirosanojen ja tyynyyn kuolaamisen saattelemana. Siinä sitten neulaa pois ottaessa se lääkäri vaan sano et "eikö kannattanukkin jäädä rei'itettäväks?". No juu, kyllä kannatti. Mut pliis, ei olis tarvinnu kiertää veistä haavassa muistuttamalla siitä, terveisin Karoliina, jota edelleen hävettää.
Mut eniten mua hämmensi kommentti: ootko joskus kirjottanu blogia? Siis sekin lääkäri oli tätä lukenut. En tiiä, hämmentävää. Mut hei, jos luet vielä tätä, lääkäri, jonka nimeä en kuullu, niin sori siitä. Nälkäkiukku on todellinen. Ainakin mulla.
Niin ja siis miten toi otsikko liitty tähän tekstiin? No ei mitenkään ennen kun nyt kun kerron: oon siis ollu reilun viikon somelakossa ja siks mulle on ilmaantunu yhtäkkiä ylimäärästä aikaa, jahuu! Eli nyt voin kirjotella blogiakin. Tää on siis osasyy fiiliksen lisäks siihen et täällä nyt on tää teksti, jota säkin luet.
Ps. Suosittelen somelakkoa
Pps. Ei jää luultavasti lakoks vaan poistun sieltä ehkäpä kokonaan
Ppps. Facebook ja Instagram yrittää ahdistella mua takasin niiden sähköposteilla. Kieroa touhua. Sanokaa mun sanoneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti