Tänään taas kotona. Jiihaa! Vaiks enhän mä paljon mitään jaksa tehdä, mut tuntuu silti hyvältä. Saankin olla täällä viikonlopun yli paria osastovisiittiä lukuun ottamatta. Jos siis ei kuume nouse. Käytiin hakemassa myös apteekista lääkkeet ja se täti oli kyllä vähintään yhtä aneeminen ku mä tällä hetkellä. Terkuin hb 86. Vähän väsyttää, heittää päästä ja pulssi on korkea, mut kun tietää et se on normaalia niin ei haittaa. Tai no normaalia ja normaalia. Se on aika häilyvä käsite.
Puolen päivän tienoilla otettiin selkäydinnäyte. Eli siinä siis tungetaan sellanen pitkä neula tosta nikamien välistä alaselästä luuytimeen ja imetään sieltä sitä nestettä. Nam. Kuten varmaan arvaattekin jo, niin ei menny nappiin sekään ekalla kerralla. Eikä tokalla. Eikä totta puhuen ees kolmannella. Sen kolmannen kerran jälkeen olin jo niin kalpee ja unohtelin hengittää, että kutsuttiin sit ihan anestesialääkäri mestoille. Kiitokset sulle kiva ja pätevä lääkärimies, joka onnistuit ihan ekalla kerralla sörkkimään sen neulan sinne ytimeen ja saatiin ne 80 tippaa kerättyä ja lääke laitettua.
Tuli kyllä jälkeenpäin sellanen olo, et oon ihan luuseri, kun jouduin pyytään rauhottavaa kesken kaiken. Ja kun piti muistuttaa et pitää myös hengittää. Aikuista ihmistä. Eihän se nyt niin paha pitäis olla. Yks neula selkään vaan. Jotenkin vaan otti koville.
Tän toimenpiteen jälkeen koitti mun sairaala-uran ultimaattinen läskeilyhetki. Makasin sängyssä ja söin ranskiksia ja nakkeja siinä makuuasennossa mun yöpöydältä. Mietin et tällastako elämää ne ihmiset viettää ennen kun hakee suurimpaan pudottajaan. Okei, on mulla ihan pätevä selityskin tolle käytökselle: piti saada syötyä, eikä selkälääkkeen jälkeen saa nousta ylös ainakaan tuntiin, ettei tuu päänsärkyä. Ja se päänsärky ei ookkaan ihan mitään pientä. Saatatte tietää miltä se tuntuu, jos ootte saaneet synnytyksessä pieleen menneen spinaalipuudutuksen. Jos ette, olkaa onnellisia tietämättömyydestä.
Sienilääkkestä muuten vielä vähän: ei kuulemma mun huonekaverin kanssa kumpikaan saada sitä enää. Jaa miksköhän? No, enpä tosiaan osaa aavistaa :D Eikä muuten onnistunu huonekaverillakaan se luuydinnäyte ihan helpolla, et siinä mielessä samanlaisuus jatkuu. Ja kyllä meitä tänään taas muun muassa sen takia taivasteltiinkin. Mulla on jotenkin sellanen fiilis, että taidetaan jättää unohtumaton muistijälki tonne osastolle, haha.
Lopun iltaa oon viettänyt kotosalla meidän punasella kulmasohvalla mehuja juoden ja tulevien päivien ruokailuja pohdiskellen. Jos vaan ei heikottais aina kun nousee ylös, niin vetelisin tuolla pihalla menemään.
Tää päivä on kyllä ollut hyvä. Nautin tästä. Jatkakaamme samaan malliin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti