Slowly getting better

Tänä vuonna onkin tulossa vähän erilainen juhannus. Ei saunaa, mökkiä, grilliruokaa ja kokkoa. Sen sijaan tiedossa on maksalääketiputuksia vielä ens maanantaihin asti niin, että maksimissaan ehdin olla letkuista irti kolme tuntia kerrallaan. Mut oikeestaan nyt alkujärkytyksen jälkeen ajatus tuntuu oikeestaan ehkä jopa aika koomiselta. Varsinkin kun kuulin et tyyliin koko osasto koitetaan tyhjennetään aina joulusin ja juhannuksena. Oon sit vissiin aika lailla ainoo täällä. Hah. Kokemus sekin.

Maksan osalta menee näillä näkymin hyvin. Arvot on ollu tasasesti laskusuunnassa, mut ilmeisesti halutaan ottaa varman päälle sen kanssa ja jatkaa lääkitystä niin, et homma on varmasti hoidossa. Ite oon kyllä samalla kannalla. 

Antibiootit on päästy lopettamaan kokonaan, samoin kortisonia lasketaan vähitellen. Ehkäpä mä vielä joskus saan nukuttua enemmän kun sen maksimissaan kolme tuntia yössä. Kipupumpusta pääsin sunnuntaina eroon, vaikka eihän toi rakko oo sen paremmaks menny, mutta mitä turhaan napsia mitään lääkkeitä, kun ei niistä oo apua. Nesteenpoistajakin menee enää kerran päivässä tablettina. Jes.

Sytomegaloviruksen arvo tosin oli kohonnu, mutta eiköhän sekin sieltä laske, kun kortisonia puretaan ja lääkitys on kuitenkin päällä. Tai niin lääkäri ainakin sano. Siis että pitäs alkaa laskea.

Näillä näkymin oon täällä vielä parisen viikkoa ainakin kiinni. Ens maanantaihin asti ehkä eniten sidottuna. Hyvä puoli on kuitenkin se, että kerkeen aina välillä olla irti letkuista ja pääsen kuntouttaan itteeni ulos, niin oon sitten kotiin päästessä jo ihan erilaisessa iskussa.

Rakkokipu on oikeestaan tän hetken ikävin vaiva, mutta sillä voi mennä vielä viikkoja, ellei jopa kuukausia parantua. Eli en elättele toiveita ihmeparantumisesta sen suhteen. Lääkäri käski vaan koittaa olla ajattelematta sen tarkemmin asiaa ja elellä mahdollisimman normaalisti jomotuksesta huolimatta. Ei kokoaikanen kivun tunnustelu ainakaan jeesaa asiaa. Ajan kanssa, ajan kanssa.