Oli hoitajan kommentti kun söin hampurilaista ja sanoin et tuokaa sit iltapalaks paljon hedelmäsalaattia. Edellisenä päivänä olin kysyny et saaks enemmän ku yhen siivun kotijuustoa iltapalan kanssa. No, sainhan mä. Neljä siivua.
Tosta taitaa muutenkin tulla mun motto. Se pätee niin moneen asiaan. Eilen ja tänään kävin piiitkästä aikaa shoppailemassa. Sain aika hyvin törsättyä rahaa vaatteisiin. Mut kyllä ne piristikin. Nyt kun on viimeset kaks ja puol kuukautta kulkenu samoissa housuissa ja parin huopparin voimin, niin uudet vaatteet tuntu entistä ihmeellisemmiltä. Kaupassa olikin sellanen olo, et vois tyhjentää sen oikeestaan kokonaan. Päädyin kuitenkin vaan sellasiin rentoihin ja mukaviin vaatteisiin.
Kaikkee vaa ja paljo pätee myös lääkkeisiin ja hoitoihin. Ja kommelluksiin. Tänään taas todistettiin mun tuuria. Tähän kipupumppuun vaihdetaan paristot siis kaks kertaa viikossa sairaalassa ja kaikki on mulle sanonu et ei ne kotona lopu mut jos nyt sellanen ihme kävis niin vaihda sit paristot. No, luotin siihen ja jätin varaparistot jonnekin laukun pohjalle. Mut kuinka ollakaan just kun toteutettiin meijän luovuuspuuskaa savitöillä mun pikkusiskon kanssa tää yks sankari päätti alottaa shown. Jäätävä piippaus alko taas out of nowhere. Battery level low, eikä taaskaan mitään reaktiota mun hiljentämisyrityksiin. Siinä sit huutelin pikkusiskon ettimään paristoja ja ite aloin irrottaa laitetta tosta laukusta. Pienen härdellin jälkeen löyty sopivat patterit ja sain taas lääkkeen virtaamaan. Lopputuloksena oli aivan savinen lääkelaukku. Enhän mä tajunnu käsiä missään vaiheessa pestä. Hups. Parasta on kyllä ehkä se, et hoitajat käsittelee aina tota hanskat kädessä ja meikä heittelee konetta kädet savesta roiskuen. No, kukin tyylillään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti