Uudesti syntynyt

Uus päivä, uudet kujeet ja uudet solut.

Sinne ne tosiaan vaan uppos, mun keskuslaskimokanyyliin. Ihan samalla lailla kun punasolut tai trombosyytit. Vaikuttaa ihan helpolta ja rutiininomaselta toimenpiteeltä, mut on tän hoitomuodon kehittelijät aikamoisia virtuooseja saanu olla. Että suuret kiitokset vaan sinne suunnalle myös!

Olo ei tosiaan oo muuttunu mitenkään erityisesti suuntaan eikä toiseen. Väsyttää tietenkin päivä päivältä enemmän kun lähestytään sitä kunnon suvantovaihetta, jossa kaikki valkosolut on ihan nollissa. Mut muuten ei mitään ihmeempää. Tai no suoliston limakalvot ilmeisesti vähän riekaleina, kun vatsassa kiertää siihen malliin. Mutta ainakin toistakseks ihan hyvin tän vielä sietää. Ruokakin maistuu, josta oon ilonen. Se on kauhee kierre, kun ei pysty syömään ja samalla tietää ettei syömättömyys ainakaan auta asiaa. mut toisaalta sisimmässään tuntee, ettei syöminenkään oo hyvä vaihtoehto. No, mut onneks ainakaan tällä hetkellä tilanne ei oo toi. Nauttikaamme siis tästä olotilasta!

Kuntopyörää toivoin tänne mun huoneeseen nyt kun en tuolla käytävilläkään saa kulkea. Katotaan onks se vapaana ja saisko sen tuotua tänne jos on. Ei sillä, että mua ihan hirveesti himottais sillä mitään tehä, mut pakko tätä pehvaa on koittaa johonkin suuntaan aina välillä hilata.

Nyt se odottelu sitten varsinaisesti vasta alkaa. Veikkaisin ite et ehkä kolmen tai neljän viikon päästä voisin jo koputella kotiovea, jos ei mitään radikaalia tapahdu ja solut nousee toivotusti. Voi tietenkin et menee pidemmäkin aikaa. Tai sit pääsen nopeemmin pois. Sitä ei voi kun arvailla.

Näihin tunnelmiin tällä kertaa!