Sivut

maanantai 6. helmikuuta 2017

Ja mä vaan hiihdän

Huomenna alkaa kuuri numero kaks! Vihdoin. Nyt oli veriarvot tarpeeks hyvät. Jahuu.

Huomenna otetaan kans luuydinnäyte. Vaihteeks. Johan siit on melkee viikko aikaa ku viimeks otettii. Mut kuulemma nyt kun se ydin on toipunu, niin sielt vois saada viel paremmat näytteet ja kans tarkemmat tulokset. Huolissaan ne oli siitä et miten suhtaudun siihe et se otetaan taas. Mun lemppari toimenpide, käykää päälle vaan.

Oli vaan koomista kun eka yks hoitsu kerto et otetaa huome se näyte. Ihan vaan ennakkotietona kuulemma. Sit ehkä parin minsan pääst yks lääkäri kipas sanoo, et ei hoida mua tänää mut halus tulla kertoo, et huome otetaan näyte ni ehit henkisesti valmistautuu sit kuulee sen toiselt lääkärilt. Ja sit viel se hoitava lääkäri sano et huome olis näyte, et mitä mieltä oot. Sanoin vaa joo okei, sopii. Sen harteilta putos arviolta parikytkilonen kivi siinä vaiheessa. Vaikutti tosi huojentuneelta. Jotain se sanokin et no hyvä, sitä me jännitettiin et mitä vastaat. Ei taida olla kovin suosittu juttu ei. No katotaan, ehkä munkin mieli viel joskus muuttuu.

Tää seuraava hoito onkin sit sellanen kaks ja puol viikkoo kestävä. Eka oon pari viikkoo kotona ja käyn vaan päiväseltään ottaas tiputuksii sairaalas. Jos ei nouse kuume. Ja sit parin viikon jälkee neljän-viiden päivän sairaalajakso ja se olis sit taputeltu se kuuri. Tää on se kevyempi vaihtoehto. Luuydin oli niin puhdas niistä blasteista eli leukemiasoluista, et lääkärit oli päätyny tähän. Jes, eka kuuri tuhos siis tautia erinomasen hyvin.

Tänään kävi kans yks juttu mikä syöpy mun verkkokalvoille. Varmaan ikuisesti. Oltiin menos toimenpidehuoneeseen huuhtelee mun supiksen hanoja yhen hoitsun kanssa. Menin edelt ku se sano et mee vaa sinne oottaa. No sit vaa hyökkäsin sinne huoneesee mut siel oliki joku. Joku mies ilman housui makaamas takapuoli muhun päin. Sit iha paniikis ja mulle tyypillisee tapaa nauruun purskahtamaisillaan käännyin ympäri ja törmäsin siihe hoitsuu. Sit se vilkas sinne ja ymmärs yskän. Ei sit vaihdettu hanoi siel sitte.

Lopun päivää oon viettäny iskän sohvalla. Ja käyny kävelees. Ja availlu ovee randomeil miehil. Eka toi jonku paketin. Toka ois halunnu viedä meiltä lasipöydän. Ainoo vaan et täs huushollis ei oo ainuttakaa lasipöytää. Eikä myöskään Mikko Virtasta. Oli kyl miehel semmone hikka et en ihmettele jos oli tullu väärää osotteesee. Ei tainnu olla jäbä ihan selvin päin. Ihme hiippareita.

Kuuntelin sen Antti Tuiskun hiihdän -biisin tänään silleen et aattelin mut siks tyypiks mist se kertoo. Et niinku hiihtäminen ois vertaus sairastamiselle ja mäet hoidoille. Ja se hegästyminen ja ne tsemppaukset. Ja sit se et toiset tekee asioit ja mä vaan hiihdän. Se kuvastaa niin hyvin tätä tilannetta. Porukka elää elämäänsä ja mä vaan hiihdän. Jumitan. Hoidan itteeni kuntoon. Hämmennyin miten hyvin sen pysty sovittaa mun tilanteesee.

Latua!

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä ja voimia alkavaan hoitojaksoon!

    VastaaPoista
  2. "Hyvä on hiihtäjän hiihdellä,
    kun ystävä häll’ on myötä,
    kun latu on aukaistu edessään -
    mut parempi hiihdellä yksinään,
    tiens’ itse aukaista itselleen
    ja yksin uhmata yötä."
    -Lykkyä pyttyyn-

    VastaaPoista