Tiistaina alkaa se neljä päivää kestävä jatkuva tiputusjakso. Sillon on se väärä lääke puoliintunut tarpeeks monta kertaa mun kehossa. Voidaan siis laskee poistuneeks kokonaan ja syöttää uutta myrkkyä kehiin.
Tänään on ehkä ollu vähän parempi olo kun eilen. Vaikken tykkääkään vertailla mun oloa muihin päiviin, tai analysoida sitä sen enempää. Ehkä siks et sitä kysytään niin usein. Ja mitä siihen sit pitäis vastata? Haluuko ihmiset kuinka tarkan kertomuksen? Ääh, en mä tiedä. Yleensä vastaan vaan et ihan hyvä. Koska ihan hyvähän se on. Ihan.
Kävelylenkki päätty jälleen pyörtymispisteeseen. Yhen pienen ylämäen takia. Okei ei yhen. Koska jo aiemmin matkalla oli sellanen loiva ylämäki, josta palautumiseen meni luvattoman pitkä aika. Ehkä kymmenen minuuttia.
Musta tuntuu et mun elämä alkaa taas kesän jälkeen. Sit kun siirto on ohi. Sitä ennen tää on vähän kuraa. Tai no ei niin vähänkään, mut läpi on puskettava. Puskettava, et voi tulla kesä ja sen jälkeinen aika. Sitä mä ootan. Ja sitä et ehkä kesällä 2018 vois päästä taas Meri-Karinaan syöpäleirille. Viimeks siellä oli hauskaa. Ja hyvää ruokaa. Mut täytyy kattoo kiinnostaako sit enää syöpätouhut. Jos ois vaikka kesätöitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti