Eka kuuri kohta ohi

Huomenna. Huomenna se tapahtuu. Antibiootit loppuu. Tai no niiden pitäis loppua. Vihdoin. Onhan niitä jo reilu viikko tässä nautiskeltu. Veriarvot on alkanu  nousta ihan hyvin.

Se laitoshuoltaja oli taas vauhdissa. Kokkasin mun nuudeleita päivähuoneessa. Tai no ihan vaan kuumaa vettä kaadoin kippoon. Ei sitä ihan kokkaukseks voi kutsua. No, mutta kuitenkin. Se tuli ja kerto et se ei oo uskaltanu syöttää sen tytölle vielä nuudeleita kun ei voi tietää jos kiinalaiset sädettää kaiken niiden ruoan. Sit vaan totesin et no mä tuun kumminkin saamaan koko kehon sädehoidon et eipä sillä väliä jos nuudelit on sädetetty. Sit vaan naurettiin et no totta, mä oon jo menetetty tapaus siinä suhteessa.

Sain tänään kanssa selkälääkkeen eli solunsalpaajan selkäytimeen. Pyysin ihan vaan varmuuden vuoks kakki maholliset rauhottavat kun viime kokemus oli aika tuskanen. Lääkäri kysykin et annaks mä sen viel yrittää viimekerrasta huolimatta vai tilataanko anestesialääkäri suosiolla. Annoin mahiksen. Ja se onnistu ekalla. Koitin kehua, et sille tulis hyvä mieli. Toivottavasti onnistuin.

Huomenna on muuten ekan kuurin eli induktion viimenen lääke. Sit on homma taputeltu. Jes. Tää etenee. Seuraava kuuri ei kuulemma oo yhtä helppo, mut ei se mitään. Meikä aikoo näyttää niille solunsalpaajille mistä mut on tehty.

Tänään oon hengaillu vähän pidempään sairaalassa, kun oottelin lääkäreiden kiertoa ja sitä selkälääkettä. Päivähuoneessa oli sen verran ruuhkaa, että oleilin mun huoneessa. Tällä kertaa mun ja mun huonekaverin ikäero ei oo mikään turhan pieni. Kevyet kyyskyt seittenmän vuotta. Ihan skarppi vanha lady, ei siinä mitään, mut ai kauhea mikä puheripuli. Koko päivän oon saanu kuunnella juttuja ihan laidasta laitaan. Sotamuistoista lumenluontiin ja suolen toiminnasta läheisten kuolemaan kesken hautajaisten. Jossain vaiheessa olis tehny vaan mieli survoo ne korvatulpat korviin. Mut en mä kehdannu. Se oli niin symppis ja varmaan yksinäinen.

Ilta menikin rauhallisesti. Syystä että olin ottanut niitä rauhottavia. Aika pitkä vaikutusaika niillä. On ne muutenkin kummia lääkkeitä, enkä niitä kauheen mielellään ottaiskaan. Tää selkäydinnesteen imeminen on kuitenkin sen verran ällöä jos ei ekalla onnaa, että siinä rautasempikin mies kalpenee. Se ajatus kun joku survoo neulaa sun nikamien väliin ja se tunne kun selässä rusahtelee niin ei oo kauheen miellyttäviä. Ja kaiken kruunaa se kun lääkäri selittää miten ei nyt oikeen onnistu. Okei, vaikee kuvailla sitä tuskaa, mut ei oo varmasti kenenkään tän osaston potilaan suosikkitoimenpide. V

Muistelisin vaan, että lastenosastolla se jotenki onnistu aina ekalla, enkä ois ees saanu mitään rauhottavia. Joko siellä oli superpätevä lääkäri, aika kultaa muistot tai oon totaalisen väärässä.

Huomista ootellen