Muutoksen tuulia

Ekan sairastusmiskerran perusteella luulin, etten tuu taaskaan muuttumaan mitenkään. Tai ettei mun ajatusmaailma muuttuis. Väärässä olin. Nyt jotenkin osaa arvostaa ihan jokasta pikkujuttua ja osaa ottaa elämän rennommin. Millon oisin viimeks vaan pysähtyny kattomaan joidenkin pikkutyttöjen futispeliä ohikulkumatkalla? En koskaan. Tänään kuitenkin pysähdyin, ihan vaan koska ei mulla ollu kiire mihinkään. Pikkusiskon kuvataidekoulu päättyis vasta puolen tunnin päästä. Mitä muuta mulla ois ku aikaa.

Nyt istun liikuntahallin kahviossa sormet kohmeessa tätä kirjottamassa, koska en tajunnu ottaa lapasia mukaan.  Kymmenen minsaa aikaa vielä. Sitten kuskihommat kutsuu. Edit: ahaa aikaa olikin puol tuntii ja nyt kyykin ulkona kuvataidekoulun rappusilla, heh. Seisoisin mut mulla on selkä ja oikeestaan kaikki muutkin kehonosat ihan jumissa eilisestä bodypumpista. Oon muuten saanu tuplattua tai triplattua painot joka liikkeessä!

Mulla on tässä tulossa neljä tenttiä jonka lisäks kahen ryhmätyön ja neljän tekstitehtävän deadlinet koputtelee ovella. Partiohommista puhumattakaan. Mut toi kouluhommien määrä ei ollu mun  pointti, vaan se, että mua ei stressaa noi yhtään! Viime syksynä oisin ollu yks pieni ja piikikäs stressipallo samalla työmäärällä. Ihmettelen itekkin tätä mun asennemuutosta. Nykyään nautin siitäkin et joku luennoistsija on mun mielestä surkee tai sörkkäsen ripsaria aamulla silmään. Ehkä oon oppinu priorisoimaan asioita. Tai arvostamaan asioita eri lailla. Ainakaan en ota elämää enää niin vakavasti. Ei jokasesta pienestä vastoinkäymisestä tarvii menettää hermoja.

Oon myös jotenkin tajunnu sen ettei mun tarvii väkisin olla tekemisissä sellasten ihmisten kanssa, joiden seurassa mun ei oo hyvä olla. Jos mulle tulee joka kerta huono ja ulkopuolinen olo niiden kanssa, niin miks vaivautua olemaan mukava sellasille, jos mitään vastakaikua ei tuu takasin. Tietenkään en oo heille epämukava. Neutraali lähinnä. Senkin meinaan tajusin tän mun oman kokemuksen kautta, että kaikille voi olla kiva ja kaikista voi ainakin yrittää aatella hyvää, kunnes toisin todistetaan. Ja vaiks toisin on todistettu, niin silti pitää olla vähintään neutraali. Ulospäin ei ikinä nää minkälainen olo toisella on. Ei voi tietää toisen tarinaa ja sen kokemia vastoinkäymisiä.

Näiden mun oivallusten seurauksena oon tutustunu pariin uuteen mukavaan ihmiseen, jättäny ahdistavat ihmissuhteet oman onnensa nojaan ja herätelly vanhoja ystävyyssuhteita eloon. Sekä tietty pitäny nykysistä huolta kaiken touhun keskellä. Lisäks oon nauttinu täysin rinnoin arjesta: koulusta, suunnistuksesta ja partiosta. Ja partiossa erityisesti mun ihanasta vartiosta, jonka sain tänä syksynä johdettavaksi. Reilut viistoista kasiluokkailaista tyttöä. Niin ihania, energisiä ja aitoja! Aina tulee hyvä mieli kun se enegiamäärä saapuu meidän kokoontumispaikalle. Kun en  ite koskaan varmaan voi saada lapsia niin on upeeta et mulla on mahis olla partion kautta tekemisissä eri-ikästen lasten kanssa.

Ps. Vielä on vajaa kuukaus jäljellä viikorasteja ainakin Turun suunnalla. Suosittelen kaikille tonne raikkaaseen syysmetsään menemistä kartan ja kompassin kanssa! Ainakin itellä kestää sen jälkeen hyvä fiilis monta päivää.

Hyvin männöö

Tuli yhtäkkiä sellanen kirjotusolo. Sellanen fiilis, et haluun nyt vaan kirjottaa niinkun blogiin kirjotetaan. Rennosti. Omalla tavalla, ilman ohjeita.

Väänsin eilen jotain neuvotteluananlyysia liittyen opintoihin, mut ei siitä meinannu tulla yhtään mitään. Ei lasta eikä sitä toistakaan juttua. Koko ajan sai olla pyyhkimässä puhekielisiä ilmauksia tai murresanoja pois. Asiatekstin tuottaminen on vissiin näin muutaman kuukauden jälkeen hiukkasen hakusessa. Samoin sellasen korrektin yleiskielen puhuminen. Meinaan siinä neuvottelussa, mitä analysoin niin meikä rallatteli rennosti menemään tällasella tyylillä millä normistikin puhun ja muut käytti selkeesti virallisempaa kieltä, hups. No mutta kuitenkin, tän analyysin kirjottamisesta kai tää vapaamman kirjottamisen innostus lähti. Hyvä juttu vissiin sekin.

Parisen viikkoa on koulua takana nyt ja hyvältä tuntuu. Oon päässy kouluhommien ohella myös taas sähläämisen makuun, kun siitä niin tykkään. No en kyllä oikeestaan tykkää, mut hauskoja tarinoita saa sit ainakin kertoa, kun jotain tyhmää ajattelemattomuukissaan tekee. Tän viikon saldona mulla on vaan jalkoihin tarkotetun karvanpoistoaineen levittäminen naamaan. Joo, purkissa luki et luethan varoitukset ja varotoimenpiteet ennen käyttöä. Luinkin. Mut käytön jälkeen. Sit ku mun naama oli tulessa. Heheh. No, oon still alive, niin ei hätää.

Sain myös mun huivin vihdoin takasin mun alakerran naapurilta, jonka parvekkeella se ehti roikkua kaks viikkoa. Tiputin sen sinne yhtenä tuulisena päivänä, kun päätin hieman tuulettaa sitä. Tai siis oikeestaan tuuli sen sinne tiputti. Ite olin kaupassa sillä välillä.

Koulu menee kivasti ja siellä saa ruokaa halvalla. Ja jos vaan sattuu bongaamaan vielä ruokaseuraa niin kaikkihan on loistavasti. Mulla menee nyt vähän ristiin kurssit kavereiden kanssa, kun en oikeen ees tiiä kuinka monetta vuotta opiskelen. Tän syksyn jälkeen oon opiskellu kolme suyslukukautta ja yhen kevään.

Koulun plussiin kuuluu tietenkin myös Campussport. Eli entinen yliopistoliikunta, johon kuuluu nykyään myös Turun AMK. Oon siellä käyny body pumpissa ja kehonhuollossa. Hauskaa liikuntaa, joka ei oo hinnalla pilattu! Ja ennen ku kukaan ihmettelee, niin ei, en oo unohtanu suunnistusta. Just tällä viikolla haahuilin Paimion metsissä mäsällä kompassilla. Siitä oli akseli poikki ja pohjoisneula tipahti aina alas kun kompassin nosti pystyyn, mut en mä sitä metässä tajunnu. Kirosin vaan mielessäni (ja ääneen) ku neula viipotti menemään kun parempikin tuuliviiri. Kivaa oli kyllä silti, eikä mun virheet kyllä kompassista johtunu. Ihan ite pummasin.

Tällasta täällä, toivottavasti lukijoillakin menee kivasti!