Tiiättekö kun joskus näkee jonkun ihmisen aina sillon kun ite ei todellakaan oo parhaimmillaan? Rasvatahraset kulhtaneet collarit jalassa, paita niin huonosti päällä, et rintsikat vilkkuu (jos ne on muistanu laittaa päälle) ja hiustenhoidon laiminlyönnistä johtuen raatokärpäset pään ympärillä pörräten.
Mulla on yks tietty naapuri ja ex työkaveri, jonka nään poikkeuksetta niin, että muistutan tuolta kilometrin päästä sijaitsevasta spurguluolasta karannutta mörökölliä. Sillankorva kai sen mestan oikee nimi on. Tukka tötteröllä ja karmeet kuteet päällä. Se ei varsinaisesti haittaa, mutta mulla on myös samanlainen suhde Nummen pyörään, josta oon hankkinu mun pyörän. Ja se vähän haittaa.
Oon kahtena kolmesta kerrasta nolannu siellä itteni aika lahjakkaasti. Ekalla kerralla väitin kiven kovaa, että mun pyörä on rikki, vaikka olin ostanu sen edellispäivänä. Haloo Karoliina, saa käyttää aivoja tässä kohtaa.. No, vikaahan ei siis ollut, vaan tangon säätämiseen tarvittiin vaan vähän voimaa. Siinä sitten ummet ja lammet selittäneenä ja pyörän ongelmaan vähän turhankin syvällisesti analysoineena poistuin nolostuneena ja kovasti kiitellen mestoilta. Toisella kerralla toin pyörän huoltoon kolme viikkoa etukäteen. Saanko kysyä, miten toi on ees mahdollista? Kotona huomasin, et olin suorittanut kaiken kukkuraks ton reissun paita nurinperin. On siinä varmaan pokassa ollut pitelemistä kun meikä on toohottanut sisään pyörän kanssa laput kyljissä ja niskassa heiluen. Ei luoja.
Tänään poikkesin siellä taas. Tällä kertaa ostamassa pyörään pumpun. Ja mun mielestä selviydyin loistavasti. Mulla oli vaatteet oikein päin päällä, hiukset suhteellisen siivosti, meikkiä, enkä kyseenalaistanut mitään. Lompakkokin oli, ja jopa rahaa tilillä. Sanoisin et vedin pisteet niinsanotusti kotiin. Score! Nyt alan vähitellen parantaa mun imagoa siellä.
Päivän ylläreihin ja ylimääräsiin sydämentykytyksiin kuulu soitto tyksistä. Lääkäri soitti magneetin tuloksia. Ihan pikkusen hypähti sydän kurkkuun, kun niitä kaks päivää aiemmin aletaan soittamaan kun pitäs. Olin vielä omakannasta lukenu et magneetti otettiin mahdollisen relapsin, eli leukemian uusiutumisen takia. (Tätä mä en vaan voinu tänne blogiin aiemmin kirjottaa, kun tiiän et siellä olis isovanhempien keskuudessa ainakin jouduttu turvautumaan ylimääräsiin verenpainelääkeannoksiin). No, mutta loppu, tai sanottaisko nykyisyys hyvin kaikki hyvin, mitään poikkeavaa ei kuvista löytynyt. Itekkin olisin hieman ollu ihmeissäni jos leukemia yhtäkkiä pääsis puskemaan läpi, kun käänteishyljintä rehottaa ainakin iholla kun kuukauden ajamatta ollut nurmikko. Tai säärikarvat. Enkä mä sanois et silmätkään ihan hyvljintävapaat ois.
Ps. Jos joku tuntee olevansa nero rahotuksen suhteen niin saa ilmiantaa itsensä. Mulla on torstaina rahotuksen jatkokurssin tentti ja siitä on näillä näkymin tulossa vuosisadan farssi. Ja jos ei tiedä rahotuksesta mitään, mut tietää miks mun himassa haisee kala, vaikken sellasta omista, niin saa senkin kertoa.
tiistai 28. elokuuta 2018
perjantai 24. elokuuta 2018
Päiväni haisulina
Tänään oli taas yks niistä päivistä kun leikin haisulia. Unohdin meinaan aamulla laittaa deodoranttia. Eikä ollu eka kerta. Eikä vika. Tajusin vasta töissä mun mokan, kun kainaloista alko puskee hiki. Ei sinänsä, oon töissä tyyliin 30 metrin päässä mun kotoota, et olisin voinu kyllä hakee jotain hien-estäjää. Jos vaan en olis eilen ollu Huldaa Huoleton, ja oisin ostanu vanhan dödön loputtua uuden. Niimpä. Välillä vois miettiä mitä touhuaa.
No, tein sitten jo ihan ok hyvin toimivaks havaitun ratkasun ja survoin kainalot täyteen vessapaperia ja toivoin ettei a) työkaverit huomaa b) asiakkaat huomaa ja c) että muistan, että mun kainoissa on vessapaperia. Et hikiset paperikasat ei leviä kiusallisesti pisin toimiston lattiaa.
Sen verran ahistava fiilis kuitenkin oli, et ostin matkalla magneettiin jälleen kerran jonkun halpisdeodorantin K-marketista. Siis mulla ei varmaan eläessäni oo ollu yhtään valitsemalla valittua dödöä. Sellasta mitä oikeesti ehkä jopa haluaisin läästiä mun kainaloihin. Aina mulle käy näin ja sitten kiireessä nappaan jonkun halvimman hajusteettoman messiin kaupasta.
Magneetti meni jees, mitä nyt paita oli perinteisesti juoponnapissa. Kuvistakin tuli kai ihan hyvät vaikka kerran säpsähdin hereille niin, että avasin silmät, joiden piti olla kiinni. En olis uskonu et siihen jyskeeseen voi nukahtaa, mut näköjään voi. Ens perjantaina kuulem sitten miltä aivoissa ja silmissä näyttää. En kyllä tiiä haluunko ees kuulla.
Ps. Ripsarivarasto mulla kyllä on kunnossa aina, vaikken kauheen pinnalliseks itteeni koekaan. Mikälie sit on ongelma deodorantin kanssa. Nobody knows.
No, tein sitten jo ihan ok hyvin toimivaks havaitun ratkasun ja survoin kainalot täyteen vessapaperia ja toivoin ettei a) työkaverit huomaa b) asiakkaat huomaa ja c) että muistan, että mun kainoissa on vessapaperia. Et hikiset paperikasat ei leviä kiusallisesti pisin toimiston lattiaa.
Sen verran ahistava fiilis kuitenkin oli, et ostin matkalla magneettiin jälleen kerran jonkun halpisdeodorantin K-marketista. Siis mulla ei varmaan eläessäni oo ollu yhtään valitsemalla valittua dödöä. Sellasta mitä oikeesti ehkä jopa haluaisin läästiä mun kainaloihin. Aina mulle käy näin ja sitten kiireessä nappaan jonkun halvimman hajusteettoman messiin kaupasta.
Magneetti meni jees, mitä nyt paita oli perinteisesti juoponnapissa. Kuvistakin tuli kai ihan hyvät vaikka kerran säpsähdin hereille niin, että avasin silmät, joiden piti olla kiinni. En olis uskonu et siihen jyskeeseen voi nukahtaa, mut näköjään voi. Ens perjantaina kuulem sitten miltä aivoissa ja silmissä näyttää. En kyllä tiiä haluunko ees kuulla.
Ps. Ripsarivarasto mulla kyllä on kunnossa aina, vaikken kauheen pinnalliseks itteeni koekaan. Mikälie sit on ongelma deodorantin kanssa. Nobody knows.
keskiviikko 22. elokuuta 2018
Koulujuttuja
Tänään oli kurssi-ilmo kasilta. Siis koulussa. Tai ei fyysisesti koulussa, ihan töissä me istutiin sammassa koulussa olevan työkamun kanssa. Käytännössä pitää siis istua koneella viimeistään 7.50, avata jokaselle kurssille oma välilehti, päivittää ne mieluiten viimeistään 7.55, että ilmoittaudu -nappi tulee esiin ja seurata sekuntikellosta, millon kello tulee tasan. Sitten nopeetakin nopeemmilla klikkauksilla ilmoittautumaan kursseille. Tän jälkeen kaikki onki herran hallussa. Joko pääsit kurssille tai et. Tällä kertaa mä pääsin kaikkiin mihin halusin. Tätä voi jopa kutsua ihmeeksi.
Mulla on nyt syksyllä tarkotus vääntää myös kandi kasaan aiheesta x. En oo ihan satavarma saako mun aiheesta tarpeeks laajaa kokonaisuutta. Aattelin kysästä jelppiä kandiohjaajalta. Se on kyllä sen luokan vetelys, et tuskin mitään neuvoja kyllä saan. Sen luennoilla kaikki perustuu siihen et joku on niin aiemmin sanonut. No shit sherlock. Lauseiden muodostaminen kestää sen verran kauan et kun lauseen alkaessa lähtee ostamaan lohtukarkkeja kahviosta, niin takasin tullessaan huomaa, että uusi lause ei ees oo vielä alkanu. Vietetään niin sanottua mietintätaukoa.
Illalla käytiin vielä suunnistamassa. Virallisestihan oisin saanu hikoilla vasta huomenna. Mut kun revin laastarinkin sen reiän päältä jo eilen aamulla (krhmm heh), niin ajattelin et oon oikeutettu tänään suunnistaan. Ja hyvin män. Ei mitään suurempia tuntemuksia suoliluussa, pientä jomotusta lukuunottamatta. Ja polvi nyt on reistaillu jo jonkin aikaa, mut en jaksa mennä senkin takia lääkäriin. Hampaat, silmät, iho ja yleiset kontrollit ihan riittää tähän hätään.
Vitsi mä kyllä rakastan urheilua ja juoksemista. Ja kyllä mä totta puhuen vähän koulun alkuakin ootan!
Mulla on nyt syksyllä tarkotus vääntää myös kandi kasaan aiheesta x. En oo ihan satavarma saako mun aiheesta tarpeeks laajaa kokonaisuutta. Aattelin kysästä jelppiä kandiohjaajalta. Se on kyllä sen luokan vetelys, et tuskin mitään neuvoja kyllä saan. Sen luennoilla kaikki perustuu siihen et joku on niin aiemmin sanonut. No shit sherlock. Lauseiden muodostaminen kestää sen verran kauan et kun lauseen alkaessa lähtee ostamaan lohtukarkkeja kahviosta, niin takasin tullessaan huomaa, että uusi lause ei ees oo vielä alkanu. Vietetään niin sanottua mietintätaukoa.
Illalla käytiin vielä suunnistamassa. Virallisestihan oisin saanu hikoilla vasta huomenna. Mut kun revin laastarinkin sen reiän päältä jo eilen aamulla (krhmm heh), niin ajattelin et oon oikeutettu tänään suunnistaan. Ja hyvin män. Ei mitään suurempia tuntemuksia suoliluussa, pientä jomotusta lukuunottamatta. Ja polvi nyt on reistaillu jo jonkin aikaa, mut en jaksa mennä senkin takia lääkäriin. Hampaat, silmät, iho ja yleiset kontrollit ihan riittää tähän hätään.
Vitsi mä kyllä rakastan urheilua ja juoksemista. Ja kyllä mä totta puhuen vähän koulun alkuakin ootan!
tiistai 21. elokuuta 2018
Saako palkinnon kun koko keho on kuvattu magneetilla?
Mulla on ollu aika paljon ongelmia silmien kanssa viime kevään influenssan jälkeen. Tai oikeestaan vaan yks ongelma, mut sen takia oon saanu viettää Tyksin silmäklinikalla laatuaikaa oikeen urakalla. Ja tää ongelma on nimeltään kuivuus.
Ei se kuivuus sinällään mun elämänlaatua heikennä. Hankaloittaa vaan tiettyjä asioita. Vähän, ja totta puhuen joskus aika paljonkin, se häiritsee kun näkee oikeella silmällä kahtena tai ihan sumeena. Oikee on siis se pahempi, itse Sahara, joka punottaa, kirvelee eikä pysy kunnolla auki. Suunnistaessa on aika hasardia juosta yhellä silmällä, kun 3D näkö ei oikeen pelitä. Tän kuivuuden takia mä käytän neljää eri silmätippaa/voidetta sellaset parikymmentä kertaa päivässä. Välillä mietin töissä et on mullakin kunnon asevarasto siinä työpöydällä, kun ne tippapullot näyttää ihan patruunoilta. Tai ei oikeesti varmaan ees näytä, kun en oo sellasia kai ees ikinä livenä nähny, haha.
Mut tänään olin silmälääkärissä, eikä aihe ollu kuivuus! En kyllä osaa sanoa onks satunnainen hetkellinen näkökyvyn menetys sen parempi aihe, mutta eri juttu anyway. Mulla on nyt siis heinäkuusta alkaen aina välillä lähteny näkö oikeesta silmästä. Näkökenttään tulee sellasta harmaata välkkyvää massaa. Vähän niinkun olis kattonu valoon tai jotain. Syytä tähän ei vielä ihan tiedetä, mutta näköhermon tyven (?) läheltä löyty pieni verenvuoto. Koitin kysyä, että onks se vaarallista mutta lääkäri(setä) oli hiljasempaa sorttia. Se vaan skippas kyssärin ja alko varata aikaa silmämagneettiin. Et se siitä vastaamisesta sitten.
Tää lääkäri ei kyllä muutenkaan ihan ollu ykkönen ihmiskohtaamisissa. Puhuin suurimmaks osaks itekseni. Siinäkin kohtaa, kun se katto mun silmiä ja ne alko vuotaa vettä. Samalla sekunnilla myös nenä päätti ruveta vesiputoukseks. Heitin siihen sitten kiusaantuneen jotain, että "ohoh vuotaapa nenä". Oletin et se olis ymmärtäny pitää paussin, mutta ei. Näpit piti itsepintasesti kiinni mun silmäluomesta ja mä istuin siinä räkä naamaa pitkien valuen. Lopulta pyyhin sen mun hihaan. Disgusting. Mut olipahan eka lääkäri, joka mun silmistä vihdoin jotain mätää bongas, et propsit siitä.
Perjantaina sitten silmämagneettiin. Sitten onkin jo pää, silmät, lanneranka, kaularanka ja vasen olkapää kuvattu. Ei enää montaa kehonosaa, niin meikäläinen on kokonaan magnetisoitu.
Ei se kuivuus sinällään mun elämänlaatua heikennä. Hankaloittaa vaan tiettyjä asioita. Vähän, ja totta puhuen joskus aika paljonkin, se häiritsee kun näkee oikeella silmällä kahtena tai ihan sumeena. Oikee on siis se pahempi, itse Sahara, joka punottaa, kirvelee eikä pysy kunnolla auki. Suunnistaessa on aika hasardia juosta yhellä silmällä, kun 3D näkö ei oikeen pelitä. Tän kuivuuden takia mä käytän neljää eri silmätippaa/voidetta sellaset parikymmentä kertaa päivässä. Välillä mietin töissä et on mullakin kunnon asevarasto siinä työpöydällä, kun ne tippapullot näyttää ihan patruunoilta. Tai ei oikeesti varmaan ees näytä, kun en oo sellasia kai ees ikinä livenä nähny, haha.
Mut tänään olin silmälääkärissä, eikä aihe ollu kuivuus! En kyllä osaa sanoa onks satunnainen hetkellinen näkökyvyn menetys sen parempi aihe, mutta eri juttu anyway. Mulla on nyt siis heinäkuusta alkaen aina välillä lähteny näkö oikeesta silmästä. Näkökenttään tulee sellasta harmaata välkkyvää massaa. Vähän niinkun olis kattonu valoon tai jotain. Syytä tähän ei vielä ihan tiedetä, mutta näköhermon tyven (?) läheltä löyty pieni verenvuoto. Koitin kysyä, että onks se vaarallista mutta lääkäri(setä) oli hiljasempaa sorttia. Se vaan skippas kyssärin ja alko varata aikaa silmämagneettiin. Et se siitä vastaamisesta sitten.
Tää lääkäri ei kyllä muutenkaan ihan ollu ykkönen ihmiskohtaamisissa. Puhuin suurimmaks osaks itekseni. Siinäkin kohtaa, kun se katto mun silmiä ja ne alko vuotaa vettä. Samalla sekunnilla myös nenä päätti ruveta vesiputoukseks. Heitin siihen sitten kiusaantuneen jotain, että "ohoh vuotaapa nenä". Oletin et se olis ymmärtäny pitää paussin, mutta ei. Näpit piti itsepintasesti kiinni mun silmäluomesta ja mä istuin siinä räkä naamaa pitkien valuen. Lopulta pyyhin sen mun hihaan. Disgusting. Mut olipahan eka lääkäri, joka mun silmistä vihdoin jotain mätää bongas, et propsit siitä.
Perjantaina sitten silmämagneettiin. Sitten onkin jo pää, silmät, lanneranka, kaularanka ja vasen olkapää kuvattu. Ei enää montaa kehonosaa, niin meikäläinen on kokonaan magnetisoitu.
maanantai 20. elokuuta 2018
Aikavaras nimeltä some
Mä oon aika hyvä buukkaamaan mun kalenterin täyteen. Kuuluis ehkä sanoo et oon kiireinen, mut inhoon sitä sanaa. Kiire on jotenkin sellanen sana, joka saa muut kuulostamaan alempiarvoselta kun mä ite. On helppo vedota siihen, ettei ehdi kun "on niin kiire". Ei ehdi auttaa, ei ehdi kuunnella, ei ehdi viedä roskia. Ky te tiiätte. Siks en oo kiireinen. Oon vaan hyvä keksimään itelleni tarpeellista ja tarpeetonta tekemistä. Ja sitten mulla on sellanen tuuri, joka tykkää aina muokata mun arkea jollain uudella twistillä ja aiheuttaa tuli takalistossa paikasta toiseen juoksemista.
On tosiaan ollut monta rautaa tulessa ja on edelleen. Ei oo ollu fiilistä kirjotella ja kysymykset blogin jatkosta on vaan saanut ahdistuksen nousemaan kurkkuun. Mut tänään mulle tuli yhtäkkii sellanen fiilis, et haluisin kirjotella jotain tänne ja täsä mä ny sit olen.
Pitäis ehkä organisoida jotenkin tää mun paluu tänne kirjottelemaan. Ehkä tehdä jotain koontipostauksia esimerkiks mun työpaikasta ja siellä sattuneista hauskoista ja vähemmän hauskoista, mutta sitäkin nolommista keisseistä. Mun henkisesti erittäin hasardista keväästä, jonka aiheutti e-pillerien vaihto ja kevyt (lue ei kevyt) ylikuormitus. Ja sit tietty terveydestä. Katellaan, sano Karoliina ku TV:n avas.
No, mu ettei tää postaus olis ihan asiasisällötön ajatusoksennus, niin voin kertoo miten tunsin olevani julkkis tänään:
Alotetaan aamusta. Olin fiksusti suunnitellu, että käyn lenkillä ennen verikokeita ja luuydinnäytteenottoa, kun sen näytteenoton jälkeen ei saa hikoilla kolmeen päivään. (Huomatkaa mun suorittajaluonteelle tyypillinen toimettoman ajanjakson minimointi.) Lenkin jälkeiseen suihkuun asti kaikki oli ok, kunnes alko tapahtumaan:
virhe nro. 1. Jätä lompakko kotiin
virhe nro 2. ota mukaan vaan joku eilen hätävälipalaksi ostettu vauvojen pussipuuro
Verikokeet meni fine. Siiten jäin venaamaan luuydinnäytettä. Mun takana istu joku hieman viinaan menevän olonen pariskunta, jolla oli myös sama näytteenotto kun mulla. Niiden aika meni ohi. Mun aika meni ohi. Ne alko marmattaa ja nitistä. Mun maha kurni. Söin sen helvatan puuron. Pariskunta ei ollu vieläkään päässy sisään. Marmatus jatku. Ne pääs sisään. Tunti kulu. Mulla oli karsee nälkä ja nälkäkiukun kourissa olin jo taantunu teinin tasolle. Kaks tuntii tuli täyteen mun varatusta ajasta. Se edellinen tuli ulos ja sano puolisolleen, et siitä ei ees saatu näytettä. Mä olin ihan valmis hermoromahdukseen. Ja sit se kävi, mut huudettin sisälle.
Lääkäri siinä pahotteli myöhästymistä ja esittäyty. En tosin kuullu siitä mitään kun vaan rähjäsin et vituttaa niin paljon tällanen myöhästely. Yritin toki laimentaa tätä sanomaa tokasemalla, et tiiän ettei oo teidän syy. As if se olis jotain siinä tilanteessa auttanu. Sit vielä aloin viisana arvioimaan sen lääkärin näytteenottokykyjä, kun edellisestä ei oltu saatu näytettä ja sanoin et "kannattakohan musta ees yrittää, et en haluis turhaan olla rei'itettävänä". En myöskään suostunu menee kylkiasentoon vaan menin mahalleni, vaikka se pyysi menemään kyljelleen.
Vitsi miten NOLOA. Ihan oikeesti. Hävetti niin paljon maata siinä sängyllä kankut paljaana: Miten musta tulee aina tollanen tuittupää, jolla ei oo mitään käytöstapoja, kun mulla on nälkä? Miksi?
No, siinä sitten juteltiin normisti ja vähän vitsailtiin ja pyysin anteeks sitä räyhäämistä samalla kun venailtiin, että puudutus tehoo. Näyte saatiin ygösellä muutamien kirosanojen ja tyynyyn kuolaamisen saattelemana. Siinä sitten neulaa pois ottaessa se lääkäri vaan sano et "eikö kannattanukkin jäädä rei'itettäväks?". No juu, kyllä kannatti. Mut pliis, ei olis tarvinnu kiertää veistä haavassa muistuttamalla siitä, terveisin Karoliina, jota edelleen hävettää.
Mut eniten mua hämmensi kommentti: ootko joskus kirjottanu blogia? Siis sekin lääkäri oli tätä lukenut. En tiiä, hämmentävää. Mut hei, jos luet vielä tätä, lääkäri, jonka nimeä en kuullu, niin sori siitä. Nälkäkiukku on todellinen. Ainakin mulla.
Niin ja siis miten toi otsikko liitty tähän tekstiin? No ei mitenkään ennen kun nyt kun kerron: oon siis ollu reilun viikon somelakossa ja siks mulle on ilmaantunu yhtäkkiä ylimäärästä aikaa, jahuu! Eli nyt voin kirjotella blogiakin. Tää on siis osasyy fiiliksen lisäks siihen et täällä nyt on tää teksti, jota säkin luet.
Ps. Suosittelen somelakkoa
Pps. Ei jää luultavasti lakoks vaan poistun sieltä ehkäpä kokonaan
Ppps. Facebook ja Instagram yrittää ahdistella mua takasin niiden sähköposteilla. Kieroa touhua. Sanokaa mun sanoneen.
On tosiaan ollut monta rautaa tulessa ja on edelleen. Ei oo ollu fiilistä kirjotella ja kysymykset blogin jatkosta on vaan saanut ahdistuksen nousemaan kurkkuun. Mut tänään mulle tuli yhtäkkii sellanen fiilis, et haluisin kirjotella jotain tänne ja täsä mä ny sit olen.
Pitäis ehkä organisoida jotenkin tää mun paluu tänne kirjottelemaan. Ehkä tehdä jotain koontipostauksia esimerkiks mun työpaikasta ja siellä sattuneista hauskoista ja vähemmän hauskoista, mutta sitäkin nolommista keisseistä. Mun henkisesti erittäin hasardista keväästä, jonka aiheutti e-pillerien vaihto ja kevyt (lue ei kevyt) ylikuormitus. Ja sit tietty terveydestä. Katellaan, sano Karoliina ku TV:n avas.
No, mu ettei tää postaus olis ihan asiasisällötön ajatusoksennus, niin voin kertoo miten tunsin olevani julkkis tänään:
Alotetaan aamusta. Olin fiksusti suunnitellu, että käyn lenkillä ennen verikokeita ja luuydinnäytteenottoa, kun sen näytteenoton jälkeen ei saa hikoilla kolmeen päivään. (Huomatkaa mun suorittajaluonteelle tyypillinen toimettoman ajanjakson minimointi.) Lenkin jälkeiseen suihkuun asti kaikki oli ok, kunnes alko tapahtumaan:
virhe nro. 1. Jätä lompakko kotiin
virhe nro 2. ota mukaan vaan joku eilen hätävälipalaksi ostettu vauvojen pussipuuro
Verikokeet meni fine. Siiten jäin venaamaan luuydinnäytettä. Mun takana istu joku hieman viinaan menevän olonen pariskunta, jolla oli myös sama näytteenotto kun mulla. Niiden aika meni ohi. Mun aika meni ohi. Ne alko marmattaa ja nitistä. Mun maha kurni. Söin sen helvatan puuron. Pariskunta ei ollu vieläkään päässy sisään. Marmatus jatku. Ne pääs sisään. Tunti kulu. Mulla oli karsee nälkä ja nälkäkiukun kourissa olin jo taantunu teinin tasolle. Kaks tuntii tuli täyteen mun varatusta ajasta. Se edellinen tuli ulos ja sano puolisolleen, et siitä ei ees saatu näytettä. Mä olin ihan valmis hermoromahdukseen. Ja sit se kävi, mut huudettin sisälle.
Lääkäri siinä pahotteli myöhästymistä ja esittäyty. En tosin kuullu siitä mitään kun vaan rähjäsin et vituttaa niin paljon tällanen myöhästely. Yritin toki laimentaa tätä sanomaa tokasemalla, et tiiän ettei oo teidän syy. As if se olis jotain siinä tilanteessa auttanu. Sit vielä aloin viisana arvioimaan sen lääkärin näytteenottokykyjä, kun edellisestä ei oltu saatu näytettä ja sanoin et "kannattakohan musta ees yrittää, et en haluis turhaan olla rei'itettävänä". En myöskään suostunu menee kylkiasentoon vaan menin mahalleni, vaikka se pyysi menemään kyljelleen.
Vitsi miten NOLOA. Ihan oikeesti. Hävetti niin paljon maata siinä sängyllä kankut paljaana: Miten musta tulee aina tollanen tuittupää, jolla ei oo mitään käytöstapoja, kun mulla on nälkä? Miksi?
No, siinä sitten juteltiin normisti ja vähän vitsailtiin ja pyysin anteeks sitä räyhäämistä samalla kun venailtiin, että puudutus tehoo. Näyte saatiin ygösellä muutamien kirosanojen ja tyynyyn kuolaamisen saattelemana. Siinä sitten neulaa pois ottaessa se lääkäri vaan sano et "eikö kannattanukkin jäädä rei'itettäväks?". No juu, kyllä kannatti. Mut pliis, ei olis tarvinnu kiertää veistä haavassa muistuttamalla siitä, terveisin Karoliina, jota edelleen hävettää.
Mut eniten mua hämmensi kommentti: ootko joskus kirjottanu blogia? Siis sekin lääkäri oli tätä lukenut. En tiiä, hämmentävää. Mut hei, jos luet vielä tätä, lääkäri, jonka nimeä en kuullu, niin sori siitä. Nälkäkiukku on todellinen. Ainakin mulla.
Niin ja siis miten toi otsikko liitty tähän tekstiin? No ei mitenkään ennen kun nyt kun kerron: oon siis ollu reilun viikon somelakossa ja siks mulle on ilmaantunu yhtäkkiä ylimäärästä aikaa, jahuu! Eli nyt voin kirjotella blogiakin. Tää on siis osasyy fiiliksen lisäks siihen et täällä nyt on tää teksti, jota säkin luet.
Ps. Suosittelen somelakkoa
Pps. Ei jää luultavasti lakoks vaan poistun sieltä ehkäpä kokonaan
Ppps. Facebook ja Instagram yrittää ahdistella mua takasin niiden sähköposteilla. Kieroa touhua. Sanokaa mun sanoneen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)