Sivut

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Maanantaiflunssa

Ei miesflunssa vaan maanantaiflunssa. Se mua vaivaa. Jo kolmatta maanantaita putkeen heräsin yöllä siihen, et lima valuu kurkkuun, hengitys kulkee vaan toisesta sieraimesta ja kurkussa pistelee. Miten voi olla, et tää tapahtuu joka kerta sunnuntain ja maantain välisenä yönä? Sit viikon keräilen itteeni kasaan vaan tullakseni uudelleen kipeeks. Mitä ihmettä nyt taas? Tällä kertaa tuntuu kyllä siltä et päivän keräily tais riittää ja tänään pääsee jo pumppiin, jes!

Sain tänään kandin ”valmiiks”. Eli nyt se on äitillä tarkistuksessa kirjotusvirheiden ja ymmärrettävyyden osalta. Ja sit mä vaan lykkään sen mun kandiohjaajan sähköpostiin, halus se tai ei.   Ja sit oottelen et josko tää herra ehtis/jaksais/muistais kommentoida sitä.

Ton äskesen osan ehin kirjottaa tiistaina. Sit tajusin mitä kello oli ja lähdinkin maantiekiitäjänä sinne pumppiin. Ja ehdin loistavsti!

Tänään kävin aamulla tekemässä tentin ja sen jälkeen koitin opiskella perintäkirjaa töitä varten. Hoidan siis meidän toimiston perintää, mut mulla ei oo mitään koulutusta siihen. Eikä mua oo perehdytetty siihen sen kummemmin. Lähinnä hyppäsin altaan syvään päätyyn uimataidottomana sillon ku tota touhua alottelin. Nyt oon saanu vähän juonesta kiinni, mut aika ei taho riittää kaikkiem asioiden selvittelyyn ja monen lain lukemiseen kun on sitä muutakin puuhaa päivittäin. Tästä on sit seurauksena ollu se et opin virheistä. Sinänsä hyvä, mut äärettömän raskasta. Ja ahdistavaa, kun ei tiedä, eikä osaa, eikä keltään voi oikeen kysyä kun kukaan ei myöskään toimistolla tiiä. Koita sit siinä palvella asiakkaita. Nytkin mulla on ties kuinka monta konkurssivalvontaa ja maksusuunnitelman tarkistusta jonossa. Ja läjä velkasaldotiedusteluja. Voitteko ihmiset pliis pitää raha-asianne kunnossa?

Huomenna taas härkää sarvista ja perjantaina extra duunipäivä!

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Halikkoviesti ja motivaatioboosti

Eilen oli Halikkoviesti, ja koska oon edelleen liekeissä siitä, niin palataanpa hetkeks mun kauden toiseen suunnistuskisaan Venlojen viestin lisäks: 

Olin edellisenä yönä menny puol yheltä nukkumaan ja täyttäny itteni sitä ennen karkilla, sipsillä ja kekseillä siihen pisteeseen asti, että kisa-aamunakin oli edelleen huono ja norsumainen olo. Hienosti hoidettu siis esivalmistelut, hah. Toisaalta olin "vaan" kuntosarjassa, et ei mitään mitalikamppailua todellakaan ollut edes tiedossa. Mun mahan tuntien tosta mättämisestä olis tosin voinut seurata suuremmankin luokan farssi, mut niin ei onneks käynyt.

Vaikka oma suoritus oli mitä oli, ja loppujen lopuks meidän joukkuekin hylättiin, niin muistin taas et miks just suunnistus on se mistä tykkään ehkä eniten (myös akrobatia, pumppi, juokseminen ja yleinen lihastreeni on jees!). Se kisapaikan fiilis, viestin luoma mahanpohjan kutkutus, muiden kannustus ja parhaansa yrittäminen, se on se mistä mä nautin. Ja siitä et seuran sisäinen ja muiden seurojen välinen henki on hyvä. Siellä metässä jeesataan toisia ja saadaan vastavuorosesti toisilta apua (okei ei ehkä kärjen joukkueiden kesken mut häntäpäässä joo). Itekkin eilen venailin muina suunnistajina jonkun toisen rastilla et joku tulis siihen ja kertois missä oon, eheh. Ja niin se joku tuli, kerto ja meikäkin palas taas maailmankartalle.

Sain hirveen suunnistusmotivaatioboostin ja aattelin et vois ens vuodeks ostaa taas lisenssin ja käydä kisailemassa. Ei mun tarvii hulluna treenata, mut ehkä sit se harjottelukin olis johdonmukasempaa ja ruokavalinnat järkevämpiä kun tietäs mihin tähtää. Ja kun mä tykkään kisata. Ainoo ongelma on aika. Mulla on jonkun verran paljon partioo ens toukokuun puoleen väliin asti, joka rajottaa suunnistamista. Mut jos sitten vaiks vaihtais taas painotuksen sieltä 90% partioo ja 10% suunnistusta ees siihen 50% - 50% tasolle. Ois siistiä jos se onnistuis, oli meinaan eilen yks mun syksyn parhaista päivistä!

Mut nymmää lähre tsiigaa Ruissalo ruska, enneko se hävii!





maanantai 8. lokakuuta 2018

Kun piti olla rentoo

Viime viikolla sain ekaa kertaa kirjotettua kandia niin, että jäi hyvä fiilis. Sykin keskiviikkona kolme sivua ja perjantaina kaks. Nyt se alkaa melkeen olla kasassa, ja pääsen siihen hiomisvaiheeseen, joka saattaa kylläkin venähtää sitten ihan jouluun asti, köhh.

Olin aatellu et mulle tulee rento jakso ens periodissa. Mut kappas vaan, löysin tänään itteni ilmottautumasta enkun semi-intensiiviselle kurssille lounastauolla. Kaveri yllytti ja minkäs teet kun yllyttshullu oot. Mut hei säästän siinä sentään yhen nopan kun otan ton 2 op:n kurssin, enkä keväällä menevää 3 op:n enkun kurssia! Inhoon siis kieliä yli kaiken ja koitan aina pujahtaa joko aidan alta tai jostain kolosta kun puhutaan kielistä. Varsinkin enkusta. Musta tuntuu et oon niin huono verrattuna muihin et ihan turha ees yrittää sönköttää mitään siellä tunneilla. Fun fact: oon muuten ollu enkkuluokalla 9 vuotta, mut ratsastin suurimmaks osaks muiden taidoilla. Ei se yläasteen ope kehdannu antaa mulle kasia huonompaa. Ja ala-asteella en tajunnu kolmeen ekaan vuoteen mitään. Jakolaskutkin arvasin, kunnes jäin kiinni siitä ja jouduin opetteleen ne  suomeks kun enkku ei menny kaaliin. Ruotsista kyllä tykkään, kun oon siinä keskimäärästä parempi. (Kamalaa miten oma taitotaso määrittää näin vahvasti motivaation!)

Olin keskivikkona taas siellä rankassa treenissä, eikä paikat tullu oikeestaan ollenkaan kipeeks, yaas! Tällä viikolla sit taas mestoille hikoilemaan. Toivottavasti ei tehä mitään superhapporeeniä et oon lauantaina iskussa Halikkoviestissä. Ois meinaan kiva et juoksu kulkis kun suunnistus ei varmaankaan tuu kovin hyvin sujumaan. En oo käyny rasteilla varmaan kahteen-kolmeen viikkoon, kääks!

Sporttist syksyy kaikil!