Mitä haluisitte kuulla?

Mua hämmentää. Edelleen ihmiset käy (tai no te käytte) täällä abt 50 kertaa päivässä. Vaiks kirjottelen ehkä kerran viikossa. Mitä te etitte? Miks eksytte tänne kerta toisensa jälkeen? Mitä haluisitte löytää täältä?

En oikeen tiiä mikä täällä kiinnostaa. Perus arki ja kuulumiset? Vai sairaus ja toipuminen? Vai käykö porukka vaan tsekkamassa et vieläks oon elossa, haha. Kertokaa ihmeessä jos teillä on jotain mitä haluisitte kuulla!

Viime viikko meni taas jotenki hujauksessa. Tuntuu etten saa oikeen mitään aikaseks missään. En koulussa ainakaan. Aina kun avaan kandin, ja räpellän sinne jotain, niin tuntuu et oon tehny liian vähän. Et oon joku luuseri kun se ei etene kohinalla. Et oisin pystyny parempaan. Tai ois ainaki pitäny pystyä. Enhän mä oo mikään luuseri joka nysvää yhtä 10 nopan kandia monta kuukautta ja stressaa siitä. Tai niin mä oletin.

Keskiviikkona menin Campussportin fysiikkavalmennus-nimiselle, öö ”jumppatunnille”. Sen tuntikuvauksessa luki et se sopii oheisharjotteluks juoksijoille, pyöräilijöille, nyrkkeilijöille ja muille sellasille. Luokittelin itteni juoksijaks ja osallistuin. Sen jälkeinen elämä on ollukki aika tuskasta. En ees tajunnu et oon edelleen niin rapakunnossa et seuraavat kolme päivää menee ihan kipsissä: kävely on hitaampaa kun rollaattorimammalla, portaat pitää liukua alas kaidetta pitkin ja toivoo ettei lennä lopussa päin naapurin ovee ja vessaan menemiseen ja ylipäätään istumiseen pitää varata extra-aikaa et saa käsillä otettua tukea jostain. Nyt on eka päivä ilman kipuja keskiviikon jälkeen, wohoo! Ens viikolla uusiks. Ei tää vaan voi sit enää toistua.

Ens viikolla on poli. Katellaan ihon tilannetta (joka on ok). Sit on luustontiheysmittaus, vatsan, tai itseasias maksan magneetti, silmälääkäri ja keuhkokokeet. Ohjelmaa riittää siis myös sillä saralla. Jännä, kun pitää tutkii kaikkee vaiks vaivaa ei oo kun silmissä. Ja sit silmiä ei oo innostuttu hoitaan mitenkään. Tai no silmätipoilla joo, mut vaste on aika heikko. Toisaalta, ehkei silmille ees voi tehä mitään sen kummempaa? Ja siis kun ei ne nyt niiiin pahat oo. Eikä silmien kuivuuteen kuole. Joten, mitä mä ees valitan?

Nyt mä kysyn et sainko retkiseuraa, vai painunko lenkille. Muistakaa tekin nauttii upeista syyskeleistä!

10 kokemusta Berliinistä

Do diin. Alkaa olla reissun jälkeinen flunssanpoikanen selätetty ja arkeen palattu. Eiku ainiin. Olin lomalla vaan kaks päivää ja palasin suoraan neljän tunnin partiokokoukseen. Et arkeen palaaminen hoitu melko tehokkaasti jo siinä. Mutta hyvä reissu oli! Kokosin tähän vielä kymmenen kokemusta meijän reissulta, jotka mulle jäi päällimäisenä mieleen:

1. Reissuun kuuluu väärän ruoan tilaaminen, eiks jeh? No mä hoidin sen jo tyylikkäästi Suomen puolella ja suomen kielellä. Fail.

2. Ei eksytty kertaakaan metrolla (miten on ees mahollista?)

3. Sauerkraut ja currywurst on skeidaa. Sauerkaut vielä enemmän. Onneks iskä syö vaikka mätiä hauensilmiä, niin sille kelpas hapankaalit sun muut mun tilaamat möhnät.

4. Metrotunnelissa on kuuma, vaikka ulkona ois ”vaan” about 20 astetta. Miksei metrokuolemista uutisoida hellekeleillä enempää? Eiks ihmiset oikeesti kuole sinne.

5. Tegelin lentokentällä on aika pirun toimiva taksisysteemi. Jono oli varmaan 200 metriä, mut koomattiin silti siinä vaan joku 15min ehkä.

6. Näin tinosauruksen luurangon. Oke, en jaksanu lukee niitä englanninkielisiä infotauluja, et en tiiä oliks se aito. Anyway magee oli ja samoin koko luonnontieleellisen museon (?) anti.

7. Ihmiset tykkäs 1800-1900 -luvilla retkeillä juhlamkamoissa. Ainakin Wanderlust-näyttelyn maalausten perusteella. Ite en ehkä ygösenä valitsis vanhaa ylppärimekkoa Alppivaellukselle.

8. Saksalaiset ei osaa englantia. Tai tosi harva osaa. Ei tyyliin ees tarjoilijat. Ja kun mä sanon ettei osaa, niin se tarkottaa ettei osaa. Sanaakaan.

9. Tempelhofin hylätty lentokenttä tuntu ihan Saharalta. Tai ainakin siellä oli kuivaa, tasasta ja autiota.  Saharassa tosin ei vissiin oo ruohoa ja siellä on niitä hiekkakumpuja. No anyway, karu mesta oli.

10. Berliinin muuri on ohut! Oikeesti. Jotain ehkä 30-40 senttiä paksu. Luulin et se ois ollu ainaki metrin. Hämmentävää.

All in all, kannattaa käydä Berliinissä, jos vaan koskaan tulee mahollisuus!

Eka kerta ulkomailla siirron jälkeen

Istun just nyt bussissa matkalla Berliiniin. Tai oikeammin ehkä Helsinki-Vantaan lentokenttää. Sieltä sitten lennetään iltakoneella Saksaan ja sunnuntaina takas. Oon kyllä niin lomam tarpeessa, vaiks totta puhuen koulun alkukin tuntu osittain lomalta. Oon sykkiny aikamoisella tahdilla viime vuoden syyskuusta asti. Eli siis 4kk siirrosta ni palasin täyspäiväsesti kouluun, 6kk siirrosta ni olin koulussa ja töissä ja 11kk siirrosta ni olinkin jo täyspäiväsesti koulussa ja täyspäiväsesti töissä. Voin kertoo et tota viimestä komboa en suosittele kellekkään. Mut aina vaan ei onnistu suunnitelmat ja joskus on pakko kattoo tulevaisuuteen ja kärvistellä sen eteen hetki. Niinku mä keväällä. Ja siis työt on best ja koulu tärkeetä. Karseinta oli vaan se kasaantuvien töiden ja deadlinejen määrä. Ja ajanpuute. Mut nyt oon sit menossa lomalle. Oikeelle l-o-m-a-l-l-e. (Josta tosin palaan varmaan silmäpussit polvissa roikkuen).

Viimeaikoina on ollu jees huomata miten kunto alkaa vähitellen kehittyä: Jaksan taas juosta Turusta Kaarinaan äitin luo saunaan. Lihakset ei oo seuraavana pävänä kipeet lenkin tai suunnistuksen jälkeen eikä pyöräillessä hapota ylämäet. Tietty paljon on kehitettävää erityisesti lihaskunnon alueella, jonka oon tehokkaasti laiminlyönyt. Pitäis kaivaa motivaatio jostain siihen. Nyt tuntuu vaan parhaalta sitoo lenkkarit jalkaan ja lähtee tuulettumaan joko polulle tai kadulle. Ei napostele könytä salille.

Mitäs mä sit kertoisin? No, oon tylsästi ollu töissä, koulussa ja partiossa. Käyny pari kertaa tyksissä ja siirtäny viisaudenhampaan leikkausajan. Ei kiinnosta mennä sinne kyllä parin viikon päästäkään. Katellaan vaiks marraskuussa uudelleen sitä hampaanpoistoa.

Mitä ihmiset oikeesti tekee elämällään? On kotona ja töissä, matkustelee välillä? En tiiä. Mun arki on aika tavallista. Sellasta kuivaa peruskauraa mistä kuitenkin jollain oudolla tavalla nauttii.

Juoksujuttuja

Mun piti tulla jo maanantaina kirjottelemaan, mut sit kävi jotain ja en tullutkaan. Ja se jotain oli ihan puhdas unohdus. Tulin porukoilta ihan kuivaksi väännettynä rättinä suunnistuksen ja saunan jälkeen kotiin, vedin iltapalan napaan ja nukahdin. Et siinä ei ehtiny aivot enää muitutella blogista.

Olin ollu ensin neljä tuntii töissä, sen jälkeen neljä tuntii koululla ja sieltä tosiaan kodin kautta suunnistamaan, josta suoraan porukoille. En ollu edellisenä yönä pahemmin nukkunu kun kätevästi sunnuntaina kirjauduin moodleen (sähkönen oppimisympäristö) kaikille tuleville kursseille ja selasin deadlineja. Semmoset sopivat sunnuntai-illan ahdistukset sieltä sitten poimin itelleni.

Oon nyt kolme kertaa juossu niin ettei mun polvi oo sattunu. En tiiä oliko virhe paljastaa teille tää mun onnellisuuden alkuperä. Mitä jos se kipu palaakin? Ekan kerran juoksin viikonloppuna meidän koiran kanssa mökillä. Oli muuten pientä extrajännitystä messissä kun doge lähti pinkomaan yllättäen  peuran perään. Siellä juostiin ryminällä sitten peräkkäin peura, koira ja minä. Ja mun kailotus vaan kiiri mettää pitkin ties minne asti, kun koitin kommunikoida koiraa takasin. Kun oltiin tosta selvitty niin meidän koira, jota myös Hiirulaiseksi kutsutaan, toteutti itseään ja hyppäs kastelualtaaseen (?) uimaan kesken paluumatkan. Kiva. Yhtäkkiä vaan kävi molskahdus ja kaveri löyty viilentymästä. Onneks se osaa uida.

Toisen ja kolmannen kerran oon suunnistanu. Ja (kop kop kop) ei oo ollu mitään tuntemuksia polvessa. Kuolema on meinannu korjata ihan muilla keinoilla. Esimerkiks ihan vaan maksimaalisella hengästymisellä ja piimääkin happamammilla maitohapoilla, jotka kertyy mulla aina pakaroihin. Jos ne hapot ennakoi persuksen kasvamista, niin mua voi pian kutsua Kim Kardashianiks.

Aiheesta viidenteen, eli kandiin. Hittolainen et voi mielialat vaihdella sen suhteen et tuleeko siitä ikinä mitään vai ei. Eilen tuntu et ei, tänään et joo. Eilen tuntu et matsku ei riitä, tänään et siihen hukkuu. Kandiohjaaja vaikutti sentään kiinnostuneemmalta tästä kandikurssista kun yhestä tulevaisuudentutkimuksen kurssista, jota se myös vetää. Vaikkei tietokonetta kyllä kandiryhmätapaamisessa jaksanukkaan avata. Mut ei sillä niin väliä. Niin kauan kun suun jaksaa avata.

Huomenna töihin tarkastamaan millanen on sähköpostiin ja työpöydälle kertynyt kaaos.

Kortisonikuurille

Mulla oli tosiaan tän kesän ekat vapaat tällä viikolla. Tai no ”vapaat”. Luin siis rahotuksen tenttiin ne päivät. Ja oli muuten tylsimmät ja kamalimmat päivät vähään aikaan. Mua ei vaan kiinnosta miten korkokäyrä mallinnetaan ja miten voin luoda jotain arbitraasivoittoja optioilla. Huooh. Mulle korko kerrotaan  Turun Sanomien talousosiossa ja voitot tehdään lyömällä vetoa jostain riita-asiasta ja olemalla siinä (tietenkin) oikeessa. Tai löytämällä iskän silmälasit. Sillon tienasin parissa minsassa viis euroo. Oon myös kahen euron palkalla löytäny sienikirjan, ja eurosta heittäny kävyn talon yli. Paras oli kun joskus junnuna nukuin sellanen hiostava oranssi pannumyssy päässä ja sain jätskin. Tälleen ne voitot syntyy.

Perjantaina oli helpotus päästä töihin. Avata kone ja tehä jotain mistä oikeesti tykkää. Sinne meni koulumotivaatio, heipä hei! Okei, kyllä mua kandi kiinnostaa mut samaa en voi sanoo tulevaisuuden tutkimuksen pakollisesta maisterikurssista. Hyi hele. Ja joku ryhmätyö vielä kaupan päälle. Voiks kurssi tuhoon tuomitummalta kuulostaa? Ei voi.

Kävin kanssa kontrolleissa. Luuydin fresh. Veriarvot jees. Silmät dead ja iho kirjava. Päädyttiin palaamaan vanhaan cellcept-nimiseen hyljinnänestolääkkeeseen ja alottaa kortisoni. Hyljinnästä ei mulle silleen oo muuta kun ulkonäollista haittaa, ja tietty kutina häiritsee. Hallintaan se pitää kuitenkin vissiin saada, ettei pääse leviimään esim. maksaan. Mut ei mulla nyt oo läheskään niin korkeet ne veriarvot kun alkuvuodesta. Et en osaa sitä pitää realistisena uhkana. Parin viikon päästä mulla on taas kontrolli, niin katellan miten on lääkkeet purru.

Hyvät viikonloput kaikille täältä saaristosta!