Mun piti tulla jo maanantaina kirjottelemaan, mut sit kävi jotain ja en tullutkaan. Ja se jotain oli ihan puhdas unohdus. Tulin porukoilta ihan kuivaksi väännettynä rättinä suunnistuksen ja saunan jälkeen kotiin, vedin iltapalan napaan ja nukahdin. Et siinä ei ehtiny aivot enää muitutella blogista.
Olin ollu ensin neljä tuntii töissä, sen jälkeen neljä tuntii koululla ja sieltä tosiaan kodin kautta suunnistamaan, josta suoraan porukoille. En ollu edellisenä yönä pahemmin nukkunu kun kätevästi sunnuntaina kirjauduin moodleen (sähkönen oppimisympäristö) kaikille tuleville kursseille ja selasin deadlineja. Semmoset sopivat sunnuntai-illan ahdistukset sieltä sitten poimin itelleni.
Oon nyt kolme kertaa juossu niin ettei mun polvi oo sattunu. En tiiä oliko virhe paljastaa teille tää mun onnellisuuden alkuperä. Mitä jos se kipu palaakin? Ekan kerran juoksin viikonloppuna meidän koiran kanssa mökillä. Oli muuten pientä extrajännitystä messissä kun doge lähti pinkomaan yllättäen peuran perään. Siellä juostiin ryminällä sitten peräkkäin peura, koira ja minä. Ja mun kailotus vaan kiiri mettää pitkin ties minne asti, kun koitin kommunikoida koiraa takasin. Kun oltiin tosta selvitty niin meidän koira, jota myös Hiirulaiseksi kutsutaan, toteutti itseään ja hyppäs kastelualtaaseen (?) uimaan kesken paluumatkan. Kiva. Yhtäkkiä vaan kävi molskahdus ja kaveri löyty viilentymästä. Onneks se osaa uida.
Toisen ja kolmannen kerran oon suunnistanu. Ja (kop kop kop) ei oo ollu mitään tuntemuksia polvessa. Kuolema on meinannu korjata ihan muilla keinoilla. Esimerkiks ihan vaan maksimaalisella hengästymisellä ja piimääkin happamammilla maitohapoilla, jotka kertyy mulla aina pakaroihin. Jos ne hapot ennakoi persuksen kasvamista, niin mua voi pian kutsua Kim Kardashianiks.
Aiheesta viidenteen, eli kandiin. Hittolainen et voi mielialat vaihdella sen suhteen et tuleeko siitä ikinä mitään vai ei. Eilen tuntu et ei, tänään et joo. Eilen tuntu et matsku ei riitä, tänään et siihen hukkuu. Kandiohjaaja vaikutti sentään kiinnostuneemmalta tästä kandikurssista kun yhestä tulevaisuudentutkimuksen kurssista, jota se myös vetää. Vaikkei tietokonetta kyllä kandiryhmätapaamisessa jaksanukkaan avata. Mut ei sillä niin väliä. Niin kauan kun suun jaksaa avata.
Huomenna töihin tarkastamaan millanen on sähköpostiin ja työpöydälle kertynyt kaaos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti