Otsikkoon vastatakseni; en kyllä osaa kertoo. Mut erilaisia aavistuksia mulla kyllä on. Ja niitä mä aattelin seuraavaks avata myös teille. Katotaan sit vaikka kesäkuussa et miten hyvin piti paikkaansa mut etukäteisveikkaukset!
Eniten pelottaa..
Mä en oikeen osaa pelätä just nyt mitään. Siis totta kai tiedän et vaikka ja mikä voi mennä pieleen, mut en mä silti pelkää. Ehkä se johtuukin just siitä, kun ei tiiä kuin vaativa homma se oikeesti on. Itelle siirto on niin arkinen asia, kun iso osa mun osastolla tapaamista muista potilaista on sen jo saanu. Mut jos jotain pitää pelätä, niin ehkä sitten sitä ettei se tehookkaan. Et leukemia uusis siitä huolimatta. Mut en mä kyllä tota aktiivisesti pelkää. Ehkä joskus kahen aikaan yöllä saatan peltätä, kun on heränny jäätävään vessahätään ja lämäyttäny vahingossa koko kämppään valot, niin et ei varmasti saa enää nukuttua. Mut enpä juuri muuten.
Eniten jännittää...
Varmaankin se, et millanen olo mulla tulee oleen sen ajan siellä. Oonko ihan poikki koko ajan vai tylsistynkö kuoliaaks siellä yksinäni kun olo onkin ihan jees? Vai oonko pää vessanpöntössä aamusta iltaan ja illasta aamuun? Noh, sitä ei tosiaan tiedä, mut onneks aika pian selvii. Ton lisäks jännittää kyllä ne kaikki mahdolliset muut sivuvaikutukset sytostaateista (siis pahoinvoinnin lisäks), ja käänteishyljintä. Ja se, et kuinka voimakkaita noiden oireet tulee oleen. Ja pureeko niihin lääkkeet.
Kamalinta tulee olemaan...
Ehdottomasti pahoinvointi! Kammo on aina kammo, joten tää oli helppo. Mut jos mulla ois kerrankin niin loistelias tuuri, ettei oliskaan paha olo, niin sit pitää keksiä joku toinen tähän myös... No se tulee varmaan ainakin oleen raskasta, ettei pääse ulos. Kuukaus ilman raitista ilmaa kuulostaa suoraan sanottuna ihan hirveeltä. Tuun varmaan hulluks hapenpuutteesta. Onneks sitä saa sit seinästä happiviiksillä lisää, haha.
Vietän päiväni...
Jumittaen. Vaikka aionkin pakata ison läjän kaikenlaisia jumppatavaroita ja muuta ajanvietettä mukaan, niin todennäkösesti koomaan vaan suurimman osan ajasta. Niinku aina sairaalassa. Johonkin se aika vaan humahtaa vaikka vaan kököttäis sängyssä sen rievun (jota myös peitoks kutsutaan) alla ja tuijottais seinää. Kumma juttu.
Syön...
Varmaan jotain ihan random safkaa. Siis sellasta mitä just sillä hetkellä sattuu tekeen mieli. Tyyliin pirtelöä, suolakeksejä ja riisipuuroa. Jos vanhat merkit paikkansa pitää, niin mausteinen ruoka on pop. Leipä, hedelmät, kasvikset ja maitotuotteet sen sijaan ei oo. Yks ainoo jogurtti tulee aiempien kokemusten mukaan oleen hyvää, ja se on hedelmäpommi. Sairaalan tarjoomaa vatsantäytettä tuskin montaa päivää pystyn syömään. Toiveruokalistalta saattaa jotain mennä alas, ehkä.
Päivää piristää...
Veikkaisin, että hyvä seura, hyvä olo ja hyvä ruoka. Harmi vaan et noi kaikki on tavallaan liitännäisiä toisiinsa. Et se on todennäkösesti sit kaikki tai ei mitään noista edellä mainituista. Koska jotta mulla on hyvää seuraa, pitää olla hyvä olo ja jotta mulla on hyvää ruokaa, pitää olla hyvää seuraa joka sen tuo. Ja hyväkään ruoka ei maistu hyvältä jos on paha olo. Eikä seura oo kivaa jos ei oo hyvä olo. Äh, häiritsevän loogista.
Eniten ärsyttää...
Kaikki. Jos saan kortisonia. Ja oikeestaaan varmaan vaikken saiskaan. Jossain vaiheessa varmasti alkaa tympiä koko touhu. Jos rupeisin niitä tympäseviä juttuja tähän luettelemaan, niin joku saattais myöhästyä aamulla töistä kun lista ois niin pitkä, joten en sitä tee.
Tajusin muuten just et enhän mä kesäkuussa voi arvioida et pelottiko tai jännittikö mua eniten noi jutut mitä oon maininnu. Nehän on tän hetken faktoja. Mut jos sit vaikka arvoin noi muut kohdat. Tai voinhan mä miettiä, et oliks noi jutut pelkäämisen ja jännittämisen arvosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti