Tänään alko tossa yheksän jälkeen tositoimet, kun laitettiin eka sytostaatti tippumaan. Tää on nyt sit se solunsalpaaja, joka poistuu muun muassa hien mukana ja siks pitää käydä neljä kertaa päivässä suihkussa. Joka suihkukerran jälkeen vaihdetaan yöpuku ja käytetty lennätetään suoraan pyykkiin. Ties mitä myrkkyjäämiä siinäkin sit on.
Viimeyö meni kohtalaisesti. Asteikolla yhestä kymmeneen nii olis ehkä seiska. Unta en meinannu kyllä ihmisten aikaan saada kun oli niin valosaa. Mä kun oon tämmönen murmeli, joka tykkää nukkuu pilkkopimeessä. Samasta syystä heräsin kans jo ennen kuutta. Tää huone oli ku mikäkin solarium. Mut täällä sillä ei kyl oo merkitystä et miten nukkuu yöllä, kun ei oo mitään velvollisuuksia. Paitsi ottaa lääkkeet, juoda ja pysyy hengissä.
Oon koko päivän jännitttäny et koska paha olo tai joku muu sivuvaikutus iskee. Mut ei oo vielä (kop kop kop) ollu mitään erikoisia tuntemuksia paitsi suussa. Siis mun kieli tuntuu siltä et se halkeilee ja kitalaki on vähän tunnoton. Mut ei se niinku satu, tuntuu vaan erikoiselta. Let's see mitä ilta ja yö sitten tuo tullessaan.
Aamupäivällä tapoin aikaa omassa huoneessa kun meni toisiaan lääkkeitä ja nesteitä. Testailin siinä sitten vähän steppilautaa ja käsipainoja. Ja seisoin peilin edessä ja mietin et ei hele miltä näytän. Olin siis vetäny sairaalahousut ihan korviin ja survonu myös paidan sinne sisään siks kun se kuminauha on niin lörppö et housut ois muuten kintuissa. Näytin ihan karseelta ja toivoin ettei kukaan vaan pärähdä sinne huoneeseen just sillä hetkellä kun jumppailen ihan tollon näkösenä.
Iltapäivästä sit kävinkin taas kävelyllä ihan luvan kanssa. Kyllä ihmisten päät jonkun verran kääntyili, kun maskin ja kumihanskojen kanssa tuolla veteli menemään. Yks mummo tiiraili sälekaihtimien raostakin. Mut oon kyllä sillä asenteella liikkeellä, et tilanne on nyt tää ja näytän nyt vähän huomiota herättävältä, mut en voi sille ite mitään. Joten miks ahdistua katseista kun asialle ei voi mitään tehdä?
Olo on tosi jees ja nautin nyt täysin rinnoin näistä päivistä kun saan olla hyvissä voimissa. Koska aivan varmasti edessä on myös ihan tarpeeks niitä rankkoja hetkiä. Itse asiassa olo on ollu niin hyvä et oon päivän mittaan kuvaillu myös videota mun arjesta täällä. Katotaan saanko siitä ikinä mitään aikaseks ja kehtaanko siltikään sitä kellekkään ikinä näyttää.
Loppuilta kuluukin juoden, suihkussa käyden ja suuta purskutellen. Ja toivon mukaan myös porukoiden kanssa lautapelejä pelaillen. Jos ne nyt vaan muistaa ottaa jonkun hyvän pelin messiin tullessaan. Esimerkiks blokuksen, jossa mä ja mun pikkusisko ollaan ihan mestareita ja noi vanhemman sukupolven edustajat ei-niin-mestareita.
Ps. Ja mulla on koko ajan nälkä, mitä ihmettä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti