Sohva tuntuu kodilta

Sohvapäivä jälleen. Ja yks sumunen kävelylenkki. Kiinalaista ruokaa ja Harry Pottereita.

Olo vähän parempi eiliseen verrattuna kun tajusin ottaa sellasen pahoinvoinninestolääkkeen. En tiä oliks oikee vai lumevaikutus, mutta ihan sama. Kunhan olo vähän koheni.

Oon huomannu etten jaksa enää olla puhelimen päässä koko ajan. Nyt siis kun oon kotona ja on oham live-seuraa. Voi mennä puolikin päivää etten kato ja sit kun avaan sen niin toivon ettei ois ihan hirveetä kasaa kaikkia viestejä ja muita. Ei siinä, totta kai mulle saa laittaa viestiä. Joskus vaan tuntuu raskaalta vastata. Et jos kestää, niin ei oo mitään henkilökohtasta. Oon vaan todennäkösesti kattonu et kaks vastaamatonta puhelua, yli sata whatsapp-viestiä, viis sähköpostia, muutama snäppi, instagramin seuraajapyyntö ja pari tekstaria. Sit todennu et ei jaksa ja haudannu puhelimen tyynyn alle. Ei sen kummenmpaa.

Huomaan kans et kunto on laskenu ihan järkyttävästi. Pienikin mäki hengästytää. Ja jalat tuntuu siltä kun sillä bambilla mikä kaatuu sinne järvelle siinä lastenleffassa. Siirron jälkeinen kuntoutuminen tulee oleen iso prosessi ja nyt ymmärrän miks siitä tulee vuos saikkua. Mut sit vaan tallustan hitaasti. Päivä päivältä pidempään ja kovempaa.

Unohdin muuten eilen sanoa et selkäydinnäyte oli puhdas ja oli aiemminkin. Eli ei blasteja siellä. Hyvä juttu sekin. Itteä kiinnostais se luuydinnäytteen tulos. Ainoo vaan et taidetiin perjantaina saada huikee yks tippa (ehkä) irti sieltä.

Huomiseen