Sivut

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Veriarvot ylös nyt!

Antibiooteista en pääse näillä näkymin ihan heti eroon. Veriarvojen pitäis nousta jonkun verran ennen kun niiden vähentäminen on mahollista. Toistaseks on siis tyytyminen yön yli kestävään vapauteen kotosalla. Puol kympiltä saan illalla lähteä kotiin ja ennen kasia pitää olla takasin. Ei mitenkään liikaa vapaata aikaa, mutta nautin silti. Oma sänky ja oma peitto. Ei yöllisiä herätyksiä. Ei hiestä valuvaa sairaalapaitaa. Ei korvatulppia. Aah.

Päivät kuluu täällä suurimmaks osaksi odottaen. Ensin ootat aamupalaa. Sitten sitä et joku tulee ajaan sun hiukset (tätä en siis oota sentään joka päivä, haha). Seuraavaks lääkäreitä. Lääkäreiden jälkeen lounasta. Lounaan jälkeen tän sairaalavisiitin loppumista ja pian taas päivällistä. Tai kaveria. Tai vanhempia. Sitten iltapalaa. Ja joka välissä joko sitä että antibiootit laitettais tai et ne loppuis. Alan olla kohta immuuni odottamiselle. Toisaalta, ihan siisti kyky.

Toinen juttu mikä ei oo mun lemppareissa ykkösenä tällä hetkellä, on epävarmuus. Ja siis ihan kaikesta. Hoidoista nyt erityisesti. Kaikki riippuu lopulta aina mun veriarvoista. Ja kun niihin ei voi ite vaikuttaa. Raskasta. Haluisin vaan hilata niitä ylös niinku ahvenia virvelillä. Kelata vaan siimaa ja tsädääm! Harmi ettei onnistu ihan noin helpolla. Pitää olla kärsivällinen. Yks mun heikkouksista. Tai no sanottaisko vaikka tulevista kehityskohteista.

Nyt on sitten myös virallisesti ajettu hiukset pois. Helpottavaa. Ei tarvii enää huolehtia niistä. Oikeestaan oon funtsinu et kaljuuntuminen ja muu karvojen lähtö on aika käytännöllistä tällasessa tilanteessa. Tilanteessa, jossa esimerkiks epäonnistunu kainalokarvojen ajo voi johtaa haavan takia antibioottikuuriin. Tilanteessa, joka kuulostaa semi koomiselta, jos irrottaa sen kontekstistaan.

Huhheijaa. Ennen sanoin et tykkään elää reunalla. Ja se tarkotti muun muassa mustuneiden makkarankuorten syömistä. Nyt en oo enää ihan niin varma. Mietin jo et pitäiskö varmuuden vuoks poistattaa rinnatkin. Äiti sano että ei.

Sänkipää kuittaa tältä illalta ja toivoo itselleen hyvää kalaonnea huomiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti