Sivut

torstai 5. tammikuuta 2017

Sopeutuminen sairaalaolosuhteisiin käynnissä

Päivän fail numero yhden suoritin jo viideltä aamulla. Join lasin vettä ja aattelin, että nappasempa tosta pari pastillia suuhun samalla. Siinä vaiheessa kun purasin ne rikki, niin tajusin et ei hemskuta, mun piti olla syömättä! Äkkiä sitten singahdin ylös ja sylkäsin ne pastillien jämät lääkepurkkiin. Arvatkaa kuka ei aamulla muistanut enää tätä episodia ja tunki sormen sinne purkkiin ottaakseen lääkkeitä. Jep, minä. Hetken aattelin, et joku pilailee mun kanssa, mut sitten muistin omat toilailut.

Sitten kun aamu ihan oikeesti alkoi, niin pesin hiukset kevyen säätämisen jälkeen lavuaarissa sellasella vessanpönttösuihkulla. Ihanan fresh olo. En siis oikeen voi mennä suihkuun kun persuksissa on kaks isoa laastaria ja rinnassa yks. Ja lisäks tää madon näkönen letku suoraan suoneen. Olkoot toi letku tästä lähtien vaikka nimeltään Mato. Edit: sen virallinen nii tais sittenkin olla supis :D

Huonekamukin tuli aamulla. Ja kaks lääkäriä. Se ylilääkäri oli ihan huippu! Joku vanhempi mies, mutta heitettiin sen kanssa läppää kuin viimestä päivää. Se kans sano et kaikki ruokarajotukset on ihan turhia et syö mitä lystäät kunhan et suoraan multaa lapioi suuhun. Ja ilmeisesti homejuusto oli kans kiellettyä. Ja raaka kala. Pitää siis syödä vegeä sushia, kääks! Kouluun saa voinnin puolesta mennä ja kantasolusiirto on todennäkönen. Mitäköhän muuta? Ainiin, viikonloppuna saatan päästä livistämään täältä kotioloihin joksikin aikaa. Riskistä unohdin kysyä, yllättäen :D Mutta ei se mitään, vaikka eloonjäämistodennäkösyys olis 0,5% niin sit oon vaan messissä tossa prosenttiosuudessa. Ei sen kummempaa.

Sosiaalityöntekijä kävi kanssa juttelemassa. Pitäis hakea sairauspäivärahaa opintotuen tilalle ja hoitaa pari muutakin korvausjuttua. Hyvä jutska on se, että saan silti opiskella 12 opintopistetttä puolessa vuodessa vaiks oonkin sairauspäivärahalla, ei siis opinnot ihan kokonaan keskeydy. Enkä menetä ees tukikuukausia.

Eipä tänään okkaan mitään ihmeempää noin niinkun hoitojen kannalta tapahtunut. Juonut oon varmaan yli kaks litraa, mut kaiken sen oon keränny mun mahaan. Ihan jäätävä raskausmaha! Fiilikset ihan ok, vähäsen väsyttää varmaan jo toi turvotuskin ja se, että hemoglobiini on vajaa sata. Mutta ei hätää, se kuuluu tähän juoneen ja on täysin normaalia. Syöpähoidoissa ensin annetaan semmoset myrkyt, että veriarvot on ihan sekasin ja sit jälkeenpäin ootellaan, että ne palautuu. Ja väsyttävyydestä vielä: ihan varmaan joku on tähän sairaalailmaan heittäny jotain unihiekkaa niin ettei viitti itteään kammeta sängystä ylös kauheen useesti. Helpompaa hoitajille kun ei potilaat hypi pitkin seiniä.

Jossain vaiheessa sain jonkun suoraan suoneen annettavan sienilääkkeen, öö hyi. Alko ällöttää sen nimi ja väri kun kattelin kun se tippa tipalta valu mun suonistoon. Yks hoitaja koitti siinä heittää läppää ja mä kerron sen saman nyt teille: tiedättekö mikä on kuulemma tän osaston potilaiden lempisieni? Joo en mäkään tienny ennen tätä, ja vastasinkin et herkkutatti. Oikee vastaus olis kuulemma ollu ryypätkääpä. Heh, melkosen kuivaa.

Sairaalaruoka alko myös jo tympiä, viimeks jaksoin ehkä kaks päivää, nyt riitti eka päivä. Kala venäläiseen tapaan ei ollut menestys, toki sen päättelin jo nimestä. Tekis mieli raejuustoa ja hunajamarinoituja broilersuikaleita, sekotettuna. Onneks iskä tuo. Iltaruokaa en ees kommentoi, parhaansa ne kuitenkin yrittää siellä. Päädyin kuitenkin vaan syömään kuivaa mysliä suoraan pussista. Arvosana  myslipäivälliselle maun puolesta 3,5/5 ja ravitsevuuden ja monipuolisuuden 0/5.

Päivän kohokohta oli, kun hetken huonovointisuuden jälkeen sain jostain energiaa ja kysyin et voinko lähtee ulos. Ja hoitaja vastas että joo! Voin kertoo et lastenosastolla tää ei olis ikinä tullut kuulonkaan! Mut vinkkinä sinne suuntaan, et piristi kyllä enemmän kun ykskään sairaalapelle ikinä. Katos se huono olokin. Käpsyttelin hetken ulkona ja mietin et ei paha case sittenkään. Seuraavakshan melkeen voisin sanoo että joo meen ulos ja menisinkin suunnistaan. Pikkusen pitää olla kiero.

Äiti ja sen mies kävi kans morjenstamassa. Onnistuin myös melko kovaäänisesti kertomaan niille yhdestä hoitajasta ja sen mielipiteistä kaikkiin syömisrajotuksiin. Eikä siinä muuten oiskaan ollu mitään pahaa, mut se rassukka käveli just sillon ohi. Enkä mä oikeesti pahalla tarkottanu. Oli vaan niin hupaisaa kun se yritti pitää syömissäännöistä kiinni ja ylilääkäri vaan heilauttaa kättä ja sanoo, et kunhan et multaa syö.

Illalla olis  tiedossa vielä yks sytostaatti ja luultavasti ne broilersuikaleet ja raejuusto. Ihanaa. Ehkä voisin alottaa myös norjalaisen Skam-sarjan, josta oon kuullu pelkkää hyvää. Ei haittaa edes jos jää koukkuun. Eihän mulla täällä oo muuta kun aikaa.

Taistelu jatkukoon!

2 kommenttia:

  1. Oon lukenu täältä sun kuulumisia, tsemppiä sinne! Piti vaan tulla kommentoimaan et toi Skam ohjelma on ihan mahtava, katoin sen koloskauden ja voisin itse asiassa kattoo sen kohta uudestaan :D -Janita

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Itellä jäi eka kausi vähän kesken, pitäänee jatkaa lähipäivinä :D

    VastaaPoista