Kivuliaita päiviä takana

Mulla ois ollu eilen niin paljon kerrottavaa tänne blogin puolelle. Ja moni kaipaskin tietoja. Ei vaan fyysiset kivut antaneet myöden kirjoitella. No, tänään on onneks päivä uus.

Eilen aamulla otetussa röntgenkuvassa näky taas, että se ilmapussi oli suurentunu ja toinen kehko oli painunu lyttyyn, josta seuras mulle todella kovat kylki-ja rintakivut. Ja nyt kun mä sanon et todella kovat, niin tarkotan myös sitä. Mulla on korkee kipukynnys ja kestän yleensä melkeen mitä vaan, mut nää oli aivan toista luokkaa. Kun jokanen hengenveto riipii vihloen kyljessä, rinnassa ja olkapäässä ja tuntuu et happi ei riitä, niin siitä ei oo itku kaukana. Siks oonkin pari viimepäivää itkeny melkeen hysteerisesti aina kun oon tienny et kohta tehdään joku toimenpide. Itku ei toki auta asiaa, mut jossain kohtaa kun kipu ylittää tietyn rajan, niin ei rationaalisuudella oo mitään merkitystä. Pelkäsin ettei kukaan saa kipua pois. Et se vaan pahenee ja pahenee. Kipulääkkeetkään ei enää tehonnu tossa vaiheessa.

Tän päivän olon ja mun kupujen pelstukseks koitu joku sydän/keuhkokääläri, joka otti sitä putkea joku 10cm pois mun sisältä. Se saatto kuulemma painaa hermoa ja siks toi poisvetäminen autto. Huomenna saan ehkä koko putken pois. Jos ilma on kaikki poissa.

Se mun täytyy vaan sanoa, et vaikka oon itkeny kun pikkulapsi ja pelänny kaikkee mahollista, niin kaikki on ollu tosi ymmärtäväisiä mua kohtaan. Kukaan ei oo kettuillu tai huutanu, vaikka mun käytös ei aikuista vastannutkaan. Kyllä sitä tuntee olevansa turvassa ja hyvässä hoidossa täällä.

Tällä hetkellä väsyttää ihan kamalasti. Oon nyt pian kolme päivää syöny kipulääkkeitä tauotta. Johtuu varmaan siitä. Vähän myös päässä heittää, veikkaan et syy on sama. Nyt vaan takasin untenmaille!