Nousukausi

Flunssa etenee vanhan kaavan mukaan. Nyt on meinaan aikamoinen keuhkosyöpäyskä ja nenä tukossa. Mut eipä muuta sitten ookkaan. Olo on muuten mitä loistavin. Tai no, jos ihan rehellisiä ollaan, mulla on pakarat, olkapäät ja rintalihakset aivan jumissa. Tais ottaa eilen osumaa kun vähän jumppailin. Tai sanottaisko jonkun verran. Lopputuloksena siitä setistä huomasin meinaan et supiksesta oli tullu verta, joka oli jähmettyny siihen letkun viereen. Heh, hups. Päätin sit soitella varmuuden vuoks osastolle. Mut kerranki mulla oli tuuria, eikä se kuulemma haitannu. Käskivät vaan pitää näpit erossa kanyylista. Se onnistuu kyllä.

Tää on ihan parasta kun huomaa joka päivä olevansa paremmassa kunnossa. Nyt meni pyörällä mäetkin helpommin ja portaat kuljen taas  kauppakassienkin kanssa. Kyykystä suorastaan ponnahdan ylös ja tarvittaessa juoksen suojatiellä jos vaihtuu punaset kesken kaiken. Nää on asioita, joista en voinu haaveillakkaan pari viikkoa sitten. Ja joo, mä tiedän et siirron jälkeen oon taas lähtökuopissa, mut nyt mä tiedän myös sen et palautuminen on supernopeeta, kun oon ollu hyvässä fyysisessä kunnossa. En mä turhaan treenannu joka päivä.

Tuntuu vahvasti siltä et lihakset on tehny tosiaan paluuta. Joka paikka ei tunnu ihan löllöltä. Ei hylly pylly kävellessä. Paitsi sen normaalin verran. Peilistä alkaa taas näkyä tutumpi ulkokuori.

Ens maanantaina loppuu tää kuukauden kestäny lääke. Samalla otetaan luuydinnäyte mikä sit oletettavasti ratkasee siirtoajankohdan. Mulle on oikeestaan aivan sama millon se on. Jos se on aiemmin, niin kiva mut jos se on myöhemmin niin sekin käy. Ehinpähän treenailla ja suunnistaa enemmän ennen sitä. Joten eipä siinä.

Nyt mä taidan siirtyä the matolle vähän venyttelemään ja rullailemaan mun jumeja pois, ennen kun vietetään kunnon syöminki-ilta mun ystävän kanssa. Btw, aina kun nään mun kavereita niin syödään. Aina. Saattaa kertoo myös jotain musta.