Sivut

maanantai 27. helmikuuta 2017

Vähiin käy ennen ku loppuu

Viimenen ilta kotona ennen osastojaksoa. Jotenkin haikeeta. Aina välillä tulee mieleen et huomenna oon tähän aikaan sairaalassa. Yksin. Tai no jonkun huonekaverin kanssa. Toivottavasti on siedettävä eikä pälätä ihan koko ajan. Tai muuten metelöi. Kerran oli meinaan yks mummo, jolta ei ois ees  saanu suunvuoroa. Ei sillä et oisin halunnu. Mut taukoja ois voinu pitää. Mietin jo et äänitän jonkun pätkän missä hoen "niin, joo, aivan, ahaa, okei", ettei tarvii koko ajan kuunnella ja vastailla. Mut en sit saanu aikaseks. Eikä omatunto ois antanu myöden.

Otin tänään sykemittarin laahustuslenkille. Kävelin siis ehkä puol kilsaa. Syke oli koko ajan 160-170. Vaikka kävelin hitaammin ku useimmat vanhukset. Ei ihme, että ei paljon tee mieli liikkua vessaa kauemmas kun sykkeet huitelee entisellä vk-alueella. Ja kaikille ketä ei oo sykkeiden perusteella urheillu niin tiedoks, että vk = vauhtikestävyys. Aiemmin sai tosiaan ihan kunnolla juosta noilla sykkeillä. Ihan kiva tietää nyt et en vaan oo omiani kuvitellu kun oon pyörtyä meinannu. Tän lähes tieteellisen testin tulokset tukee mun teoriaa matalahkosta hb:sta ja surkastuneista lihaksista.

Tsekkasin netistä Tyksin ens viikon ruokalistan. Syömäkelvotonta. Huomisen lounasta lukuunottamatta. Huomenna siis tiedossa hernaria jos muistan aamulla sanoa, et poistakaa se sipulirajotus mun ruokavaliosta. Muuten ei voi tietää mitä tulee. Viimeks meinaan sain sen kirotun sipulin takia jotain pakastetuista keltajuurista, kuivista herneistä ja maustepippurista sekotettua sotkua. Avasin kannen ja vein tarjottimen pois. Hajukin oksetti. Nyt oksettaa ajatuskin.

Nyt vielä kamat ja kaikki taistelutahto kasaan huomista varten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti